keskiviikko 30. joulukuuta 2009
kivaa kun motivaatio on taas nousussa..
Heh.. on se kumma kun motivaatio alkaa taas nousta ihan itsestään kun alkaa vaan tekemään asioita. Työnteko ei ole tänään oikein napannut niin olen lähinnä nettaillut, lueskellut kuntoilublogeja, tuumaillut juoksurepun ostamista etc.
Aamulla olin aikeissa mennä kuntosalille, mutta olin sen verran väsynyt että pyörin hyvällä omallatunnolla sängyssä pari tuntia pidempään ja tein vain aamujumpan. Siitä pidän kiinni etten reenaa jos ei huvita.
Tänään käyn hakemassa maastofillarin huollosta, goretex -kävelykengät suutarilta fiksauksesta ja tv. mukaan uuden sykevyön. Ei ainakaan jää välineistä kiinni mun kuntoilu..:) Sen juoksurepun taidan hakea kyllä joku päivä. Olisi kiva jos voisi ottaa työmatkoillakin silloin tällöin muutaman juoksuaskeleen.
Alkuillasta on vähän muuta ohjelmaa, mutta saattaa olla että innostun käymään vielä hiihtämässäkin tänään.
EDIT: hiihtämään en ennättänyt, mutta tein cross trainerilla nyt illan päätteeksi 45 minuutin session muutamassa pätkässä ja "tauoilla" tein vielä keskivartaloreeninkin

tiistai 29. joulukuuta 2009
Salia ja perinteistä murtsikkaa..
Yöunet jäi vähän turhan lyhyeksi, mutta koska jouduin kuitenkin heräilemään puoleksi päiväksi duuneihin niin ajattelin käydä aamusta kuntosalilla.
Tein kiertoharjoitteluna koko kropan. Kaksi kierrosta ja ekassa toistot 8-10 ja tokassa 5-8 vähän liikkeestä riippuen. Liikkeet tein putkeen ja aikaa meni n. 30 minuuttia. Lämppärinä muutama minsa soutua. Muuten olisin tehnyt ehkä kolmannenkin kiekan, mutta kun jouduin lähtemään eteenpäin niin kaksi kierrosta sai riittää. Toisaalta tuo voi olla hyväkin.
Ostin tosiaan salikortin myös seuraavaksi 3 kuukaudeksi, joten voisin yrittää opetella käymään salilla useammin, mutta lyhyemmillä reenikerroilla. Saattaisi toimia nyt hyvin. Voisin ensin kävellä salille ja sitten tehdä reenin + tepastella sitten töihin. Kävin tänään heittämässä maastopyöränkin huoltoon jotta voin halutessani hurauttaa matkat myös fillarilla.
Nyt illemmasta kävin vielä lyhyellä hiihtolenkillä. Tänään vedin perinteistä. Koska oli eka kerta pertsaa niin tyydyin nyt about 25 minsan lenkkiin. Perinteinen tuntui kevyemmältä joten tällä tyylillä vois vetää varmaan pidempiäkin lenkkejä. Pito oli kyllä vähän turhankin hyvä, kun vetäisin pohjaan kunnon pitoteipit, mutta näin amatöörille pito on kyllä tärkeämpää kuin luisto. Sen verran täytyy kehaista että tällä pidolla ylämäet meni vauhdilla ja kuin vettä vain..:)

maanantai 28. joulukuuta 2009
hiihtoa ja jumppaa..
Tänään aloittelin päivän taas aamujumpalla. Aamujumppa oli normisettiä.
Päivä oli kiireinen vaikken töitä tehnytkään. Toisaalta sain myös paljon aikaiseksi. Illasta kävin vielä hiihtolenkillä. Tänään keli oli tosi leppoinen. Pakkasta oli vain aste ja innostuin tekemään jotain 50 - 60 minuutin lenkin. Kohtuullisen kivasti meni. Ei tarvinnut jäädä puuskuttamaan vaikka reitillä onkin pari pitkää ylämäkeä.
Ei tuo vieläkään turhan kevyttä ollut, mutta paranemaan päin. Kunhan nyt jonkun aikaa käy hiihtelemässä niin eiköhän tuo kevene. Pitäisi käydä ostamassa sykemittariin uusi vyö niin näkisi vähän sykkeitäkin. Saattaa olla vähän turhan korkeat, mutta eipä tuo haittaa. Onhan tuota kevyttäkin liikuntaa tullut tehtyä ja tammi-helmikuussa täytyy yrittää kävellä tosiaan noita työmatkoja niin tulee siinä kevyttä liikuntaa.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009
aamujumppaa ja lumen luontia..
Tapaninpäivä meni maalla perhepiirissä seurustellessa ja syöpötellessä, joten liikunnat jäivät aamujumppaan. Olin kyllä menossa hiihtämään illalla kirkonkylälle, mutta kunnan latu ei ollutkaan valaistu. Ilmeisesti hiihtäjiä on nykyään kotipitäjässäni vähän ja joulunpyhinä eivät olleet huoltaneet koko latua.
Yöllä tuprutti lunta melkein 10 cm niin pääsin lumihommiin. En viitsinyt käynnistellä traktoria ja ajattelin että saan hyvää hyötyliikuntaa niin päätin tehdä lumenluonnit kolalla. Maalla kun tuota lääniä, tietä, kenttää jne. on normiomakotitaloa enemmän niin menihän siinä 4 tuntia ilman taukoja. Olihan tossa tänään vähän ekstraakin. Normaalisti lumityöt tekee maalla käsipelillä tuntiin pari vähän riippuen paljonko teitä viitsii kolata, mutta nyt kolattavaa oli normaalia enemmän kun tein ylimääräisiä autopaikkoja muutaman viikon päästä olevia juhlia varten ja vähän kääntöpaikkaa yms. Kyllä se reenistä kävi..:)
Olipa muuten mukava nähdä vanhempiani. Meinasi tulla tippa linssiin kun lähdin ajelemaan kaupunkia päin.

perjantai 25. joulukuuta 2009
aamujumppaa, hiihtolenkkiä ja suunnitelmaa ensi vuodelle..
Eilen tyydyin aamujumpan lisäksi pelkkään syöpöttelyyn. Tänään tein aamujumpan ja nopean hiihtolenkin, eli saman kuin toissapäivänäkin.
Ei tuo hiihto vielä mailman keveimmältä tunnu. Lähinnä jää hapenottokyvystä kiinni, mutta eiköhän tuohon pikkuhiljaa taas totu. Tuumailin tuossa samalla että voisin yrittää taas saada tästä kuntoilusta vähän suunnitelmallisempaa alkuvuodesta. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet vähän repaleiset.
Alkuvuodesta mulla on todennäköisesti mahdollisuus liikkua työmatkoja enemmän kävellen ja fillarilla kun en tarvii välttämättä autoa, joten yritän hyödyntää nyt tuon. Taidanpa hankkia sellaisen juoksurepunkin niin voi ottaa sitten muutamia juoksuaskeleitakin aina välistä. Työmatkoista tulee huomaamatta paljon aerobista liikuntaa. Aion ottaa nyt joulun jälkeen myös uuden salikortin, jotta voin käydä mahdollisimman usein aamusta salilla. Hiihtämistä aion jatkaa myös ehdottomasti!! Nyt kun ei enää ole keuhkot korvissa niin hiihtäminenkin tuntuu tosi kivalta.
Sellaisen tavoitteen laitan ainakin kesälle että saan nostettua aerobisen kunnon sellaiselle tasolle että pystyn juoksemaan kympin alle 50 minuutin.
EDIT: tein vielä pienen kotipunttiksen ja sen keskivartaloreenin abs in bed ja 100 reps mikä pari päivää sitten jäi tekemättä. Kotipunttikseen kuului käsipainoilla 10 kg 3* 10 hauiskääntö, 3 * 10 hauiskäännöstä pystypunnerrus (tai mikähän on oikea termi), käsipainoilla 2,5 kg 3*10 vipunostoa eteen ja 3*10 sivuille, 3*10 kiertäjäkalvosin vasen ja oikea käsi, tangolla 25 kg 3*10 kulmasoutu, 3*10 pystypunnerrus ja 3*10 hauiskääntö myötäotteella (käsivarsi ja ranneliike)
Hassua että ei noilla punteillakaan ole tullut pitkään aikaa tehtyä mitään vaikka lojuvat tuolla lattialla..:)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Eka hiihtolenkki!
Tänään kävin ekalla hiihtolenkillä tänä vuonna. Hiihdin varmaan n. 25 - 30 minsaa. Ihan riittävästi ekaksi lenkiksi.
Jalkapohjat meinasi vähän väsähtää. Aina sama homma luisteluhiihdon, rullaluistelun tai luistelun kanssa kun aloittelee ekoja kertoja. En tiedä johtuuko jostain jalkapohjien jännittämisestä vai mistä. Happi meinasi loppua myös pitkissä ylämäissä, mutta kaikesta huolimatta ihan ok lenkki. Muutaman kerran jälkeen menee varmaan taas kivuttomammin ja voi nostaa lenkin mittaa johonkin kolmeen varttiin. Vauhti tuppaa olemaan vähän turhankin kova, mutta hiihdosta ei vain meinaa tulla mitään jos kovin hitaasti etenee. Varsinkin ylämäissä pitää pitää vähän vauhtia.
Keskivartalo jäi eilen illalla reenaamatta mutta katsotaan onnistuisiko tänään.

tiistai 22. joulukuuta 2009
hyötyliikuntaa ja vähän kuntosalia yms.
Olipa taas pitkä bloggaustauko. Kuntoliikuntaa en ole tänä aikana hirveästi tehnyt, mutta hyötyliikuntaa on tullut kiitettävästi.
Vähän vaikea muistaa mitä tehnyt, mutta kuntosalilla olen käynyt varmaan kerran tai kaksi. Hyötyliikuntaa on kuitenkin tullut useana päivänä ja yhteensä ainakin 12 h ja tällä kertaa ollut melkein kuntoilutasoista. Hommaa ollut kovasti ja vähän univelkaa. Tänään vedin rennosti ja kävin 1 h kävelyllä.
Huomenna vois kaivaa sukset esille ja yrittää käydä vaikka hiihtämässä. Tänään voisin tehdä vielä nyt ennen nukkumaanmenoa keskivartaloreenin. Esm. abs in bed ja 100 reps

Tunnisteet:
hyötyliikunta,
keskivartalo,
kuntosali,
kävely
lauantai 12. joulukuuta 2009
pikapäivitys: to, pe, la..
Niin. Mitäs tässä onkaan tullut tehtyä. Torstaina ainakin aamujumppasin ja sain vähän hyötyliikuntaa. Oli kyllä tosi kevyttä, mutta vaati niin paljon tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä että sen puoleen kävi kyllä ainakin mielenhallinnan reenistä. Jatkoin vähän perjantainakin.
Tänään lauantaina kävin taas kuntosalilla. Koko kroppa läpi ja kiertoharjoitteluna mikä tuntuu sopivan mulle hyvin. Reenin kesto n. 1 h + lämppärit, venyttelyt etc. Tänään kolme kierrosta ja toistot 12, 8, 5. Vikalla kierroksella jo aika hyvät kilot&vastukset.
Taidan kehittää tätä reeniä tosiaan siihen suuntaan että alan tekemään ekalla kierroksella pidempää sarjaa esm. 12-15, tokalla kierroksella 8-10 ja vikalla sit tuo 5. Aiemmin olen tehnyt nämä kolme kierrosta käytännössä putkeen, mutta nyt voisin muuttaa että teen 2 ekaa kierrosta putkeen, mutta kolmannella kiekalla vedän sen verran paljon kiloja / vastusta että menen sen sitten tauoilla. Tiedä onko sitten teoriamielessä järkevää, mutta reenimuotona tää tuntuu hauskalta.
Jostain syystä sellai fiilis että tulen tekemään tällä metodilla hyvää jälkeä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009
jumppaa ja lenkkeilyä..
Aloittelin päivän taas aamujumpalla. Ei tuo aamujumppailu kyllä liian iso vaiva ole. Toivonmukan pysyy taas säännöllisenä.
Nyt illemmalla kävin sitten vielä juoksulenkillä. Eli perinteinen 10 +30 + 10. Suht. kevyesti meni, mutta haaveilin vähän että saisin tiputettua sen 5 kg painoa pois. Kyllä se varmaan vaikuttaisi kummasti juoksemiseenkin. Happi kulkisi paremmin ja olisihan sitten vähemmän massaa mitä raahata mukana. Nyt pitänee alkaa valmistautua jo iltapuulle. Tuntuu ettei aivot toimi enää ollenkaan..

tiistai 8. joulukuuta 2009
Maanantaina aamujumppaa ja tänään kuntosali
Eli otsikossa jo tulikin. Maanantaina en tehnyt muuta kuin aamujumpan. Yritän tehdä nyt vähän aiempaa enemmän kyykkyjä. Jotenkin se eilinen sitten vain meni ja en saanut muuta aikaiseksi.
Tänään raahauduin taas aamusta salille. Herääminen vähän venähti ja en meinannut jaksaa lähteä, mutta en keksinyt enää tekosyitäkään niin suuntasin salille.
Kyllä se taas piristi. Tein taas koko kropan kiertoharjoitteluna ja tällä kertaa 3 kierrosta siten että eka kierroksella 10, toisella 8 ja vikalla 5 toistoa per liike.
Jaa.aa. Olisi kyllä energiaa tehdä jotain mutta ei oikein huvita. Jos jaksaisi katsoa vähän telkkaria niin voisi harkita cross traineria, mutta toisaalta riittää kyllä jos käyn huomenna lenkillä. Kyllä se motivaatio tästä pikkuhiljaa palaa.
EDIT: crossaria en jaksanut käyttää, mutta innostuin tekemään nyt nukkumaan mennessä vielä keskivartaloreenin. Salilla reenaan selän, mutta en vatsoja niin hyvä tehdä nekin. Nyt kokeilin eka 6 minsaa Cindy Crawfordin tahtiin. Sitten vähän huilia ja tein jokusen minuutin omia vatsalihas systeemejä ja lopuksi pikku breikki ja vielä se 100 reps ab routine.
Tästä vielä suht. rauhallinen biisi loppuiltaan. Tää mimmi (Nadia Ali) laulaa kivan alhaalta.. http://www.youtube.com/watch?v=DZiuXePUnjs

sunnuntai 6. joulukuuta 2009
kevyttä lenkkeilyä ja vatsalihasten herättelyä..
Innostuin tänään vielä lenkillekin pitkästä aikaa. Täytyy aloittaa kevyesti kumminkin.
Ensin 10 minsaa kävelyä ja vähän hyppelyä. Juoksulenkki oli varmaan n. 22 minsaa ja lopuksi vielä 10-15 minsaa kävelyä. Ihan ok lenkki. Suht. kevyesti meni.
Kotona tein sitten vielä 6 minutes ab routinen eli 100 reps erilaisia vatsalihasliikkeitä.
Hassua miten motivaatio palaa ja nousee kun alkaa vaan tekemään jotakin..:)

kehitystä ja paluuta reenien pariin..
Hahaa.. kokeilin huvikseni eilen aamusta mitähän puntari mahtaa näyttää. Jeejee.. olin saanut erittäin vaivattomasti ilman mitään reeniä +2 kiloa (79,9). Näin helppoa tämä on kun osaa..:)
No. Motivaatio alkaa tulla taas pikkuhiljaa.
Perjantain sain kevyttä hyötyliikuntaa koko päivän, mutta merkataan nyt vaikka 3,5 h.
Lauantaina kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Ensin venyttelyä ja lämppärinä 15 minsaa soutulaitetta. Sitten kiertoharjoitteluna koko kroppa läpi 4 kierrosta ilman taukoja ja yhteensä n. 1 h. Aloitin kevyesti mutta vikalla kiekalla oli jo kohtuulliset vastukset/painot. Lopuksi vielä 7 minsaa juoksumatolla. Ihan hyvä reeni. Päivällä sain sitten vielä 1,5 tuntia kevyttä hyötyliikntaa.
Tänään sunnuntaina aloittelin pitkästä aikaa aamujumppailuakin. Vedin perinteisen aamujumpan ja ihmettelin miksi en ole sitä vähään aikaan tehnyt. Ei tuo nyt niin suuri vaiva ole. Toisaalta olinhan tuossa välillä tietty flunssassakin. Mutta eiköhän tästä ole hyvä jatkaa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Voih ja oih..
Voi voi. Nyt on ollut melkoinen tauko kuntoilussa. En ollut sillai kunnolla kipeänä kuin muutaman päivän, mutta sellainen flunssainen olo pysyi kyllä tosi pitkään ja vieläkään en koe olevani ihan normaali kondiksessa.
On ollut hirmuista kiirettä työrintamallakin, mutta pitäisi ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja aloitella hiljalleen kuntoiluakin. Just nyt ei ole oikein motivaatiota, mutta tiedän että se tulee kyllä taas kun vain saisi aloitettua.
Viimeisen viestini jälkeen olen käynyt kerran 1 h kävelyllä ja yhtenä päivänä tuli jotain 4 tuntia hyötyliikuntaa. No. Katsotaan jos saisi tässä jotain joskus aikaiseksi. Eiköhän tämä tästä.

perjantai 20. marraskuuta 2009
Äh.. lisää breikkiä kun flunssa iski..
Hah.. tiistaina tein aamujumpan mutta illalla alkoi tuntua vähän siltä että olisin saamassa flunssan ja niinhän siinä kävi.
Ei tämä mikään kuolemantauti ole/ollut, mutta flunssa kuitenkin. Olen ollut tässä kotosalla, lepäillyt ja tehnyt vähän kotoa käsin duunia. Liikkunut en ole ollenkaan paitsi vähän käynyt haukkaamassa happea ulkona + muutaman sata metriä kävelemässä. Nyt alkaa tuntua jo siltä että eiköhän tämä ole paranemaan päin, mutta kyllä tässä varmaan vielä useampi päivä menee, ennenkuin pääsee kuntoilun pariin.
Kovasti mieli tekisi reenata ja toivonmukaan saisin nyt sellaisen vaihteen päälle tervehdyttyäni että alkaisi saamaan tuloksiakin. Tosin kärsivällinen pitää olla mutta kuitenkin.

maanantai 16. marraskuuta 2009
Oho.. reipas viikon breikki..
Hassua, mutta en osaa oikeastaan pahemmin harmitella nyt tätä viikon breikkiä. Sattuuhan näitä ja nyt vain kävi näin vaikken ollut edes kipeä.
Ja hyvä etten saanut itseäni oikeasti kipeäksi kun piti remuta viikonloppuna vähän turhankin pitkän kaavan mukaan. No. Hengissä ollaan ja tänään sain raahattua itseni sitten kävelylenkille.
Ajattelin aloitella taas kevyesti vaikka aika kevyitä nää mun reenit muutenkin on..:) Enivei. Kävin siis tunnin kävelylenkillä.
No. Sitä odotellessa että saan reenit taas oikein kunnolla kulkemaan. Inna - Hot (True Love Video Edit) http://www.youtube.com/watch?v=1rh3_r0nbKs&feature=fvst
EDIT: tein vielä näin iltapuulle valmistautuessa keskivartaloreenin. Tänään abs in bed ja 100 reps ab routine

maanantai 9. marraskuuta 2009
Tänään vedetään lonkkaa..
Olin aamulla vähän kahden vaiheilla lähteäkö salille, mutta käänsin hyvällä omallatunnolla kylkeä..:)
Nyt on flunssaa sen verran paljon liikkeellä ja kurkku tuntui vähän karhealta niin otan liikunnan osalta rennosti pari päivää niin ei mahdolliset pöpöt pääse voitolle. Nyt voisikin joku päivä tuumailla taas voisinko tehdä jotain tässä reenaamisessa vielä fiksummin. Vaikka tulokset eivät ole ykkösjuttu niin olisihan se hienoa saada hyviä tuloksiakin. Loppuvuoden olen ajatellut tehdä lähinnä perusjuoksulenkkiä ja peruslihaskuntoa. Kävelyä pitäisi muistaa kans tehdä. Harmi kun joudun menemään nykyään melkein joka päivä toimistolle autolla..:(
Vuodenvaihteen jälkeen alan hiihtämään jos vain tulee lunta. Painityyppisen reenaamisenkin aloittaminen kiinnostaisi vuoden vaihteessa, mutta työtä on täytynyt taantuman takia tehdä sen verran paljon että se taitaa jäädä ensi syksyyn.
Jos vain ennättäisi niin sitä sulkapalloa vois kyllä yrittää käydä aina silloin tällöin. Olisi hyvää ja räjähtävää liikuntaa vastapainoksi tuollaiselle peruslenkille ja puntille. No. Nyt taas aktiivista chillausta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Ainakin lenkillä käytiin..
Muutaman viimeisen viikon ajan tämä blogin pitäminen on ollut vähän haasteellisempaa. Jotenkin kirjoittaminen ei ole vain inspiroinut siinä määrin kuin kesällä, mutta aion kyllä jatkaa bloggaamista. Kyllä tästä varmasti pitkällä juoksulla hyötyä on.
Kuntoilu kuitenkin tuntuu menevän mukavasti omalla painollaan. Kertaakaan en muista itseäni pakottaneeni vaan oikeasti olen halunnutkin kuntoilla. Kyllä siitä aina virtaa saa kunhan ei liikaa revittele. Tänään kävin taas juoksulenkillä. Lenkkinä perinteinen 10+30 +10. Tai tällä kerralla juoksuosuutta saattoi tulla hivenen vähemmän.
Huomenna sitten jotain muuta taas.
Aamuvoimisteluakin vois taas ens viikolla harkita sellaisena aamuna kun ei lähde kuntosalille. En olekaan pariin viikkoon tehnyt minkäänlaista aamuvoimistelua.

lauantai 7. marraskuuta 2009
Kiertoharjoittelua salilla ja pikkaisen kävelyäkin..
Eilisen eli perjantain pidin taas vapaata liikunnasta. Aikaisen herätyksen ja kiireisen päivän takia rentoduin muuten ja en halunnut rääkätä elimistöä turhaan.
Tänään lähdin sitten aamupäivästä kävellen salille (35 minsaa) ja lämppärien + 5 minsan soudun jälkeen tein 45 minsaa kiertoharjoittelua, jonka jälkeen tepastelu takaisin himaan (35 minsaa).
Tuo kiertoharjoittelu tuntuu sopivan mulle hyvin tai ainakin se tuntuu kivalta tavalta reenata. Käytännössä teen liikkeet putkeen joten menee aerobisesta reenistäkin. Tänään tein 4 kierrosta (koko kroppa läpi) siten että lisäsin liikkeisiin joka kierroksella 5 kg. Pitkällä juoksulla nostan sitten vaivihkaa aloitus- ja lopetuspainoja joten tähän saa hyvin progressiivisuuttakin mukaan.
Saas nähdä viitsiikö tänään enää kummempaa tehdä.
EDIT: innostuin tekemään himassa vielä telkkaria katsellessa 30 minsaa cross traineria ja sivussa vielä keskivartaloreeninkin.

cross trainer,
keskivartalo,
kuntosali,
kävely
torstai 5. marraskuuta 2009
lenkkeily piristää..
Tänään olin duunissa jotenkin sikapuhki ja jouduin tekemään vähän rästihommiakin joten päivä venähti vähän turhan pitkäksi. Sain rästit tehtyä kuitenkin nopeammin kuin odotin joten se piristi kummasti. Innostuin sitten lähtemään vielä kotona lenkillekin ja se piristi entisestään.
Lenkki oli taas vanha tuttu 10+30+10.
Lenkki oli taas vanha tuttu 10+30+10.
Ti lepoa ja ke kevyttä reenausta..
Alkuviikosta oli sen verran univelkaa että tiistain pidin treenaamisen osalta taukoa.
Keskiviikkona kävin aamusta salilla ja tein 4 kierrosta kiertoharjoittelua ja kävin koko kropan läpi. Käytännössä tein liikkeet putkeen ja reenin kesto taisi olla noin 45 minuuttia.
Illasta tein vielä 45 minuuttia crosstrainerilla ja n. 15 minuutin keskivartaloreenin.

Ma: hyötyliikuntaa..
Maanantaina tein asennushommaa ja sain hyvin hyötyliikuntaa. Käytännössä tein ulkohommaa koko päivän, mutta osa oli niin kevyttä että laitetaan nyt vaikka 3-4 tuntia kestoksi.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
pikapäivitys
Tulin tänään pyörähtämään maalla. Kovin ihmeellistä reeniä ei tänään ennättänyt tehdä mutta tein vanhempien soutulaite&kuntopyöräyhdistelmällä:
- aerobista 35 minsaa (30 soutu + 5 kuntopyörä) ja siinä sivussa keskivartaloreeniä n. 15 minsaa.
Nyt nukkumaan kun aamulla on aikainen herätys.

lauantai 31. lokakuuta 2009
pientä treeniohjelman fiilaamista..
Loppuviikko meni taas säheltäessä joten muutama päivä meni ilman kuntoilua, mutta tänään kävin aamupäivsästä taas kuntosalilla. Olen tuumaillut vähän sellaista että muutan hivenen tuota kuntosaliohjelmaani. Ajattelin kokeilla jatkossa suunnilleen tällaista systeemiä.
- teen joka kerta alkuun "koko kropan" kiertoharjoitteluna kevyillä painoilla. esim. tänään taisin tehdä kolme vetävää liikettä yläkropalle, 2-3 työntävää, vähän selkää ja sitten jaloille prässiä, reidenojennusta, koukistusta, lähennystä, toiseen suuntaan ja pakaranojennusta..
- kierroksia vois tehdä 2-4 ja toistoja per liike n. 5 paitsi jossain selänojennuksessa tms. 10.
- tuon jälkeen tehdään sitten muutama pääliike isommilla painoilla ja progressiivisesti
- tänään tein eka lämppärihommaa 4 kierrosta
- sitten penkkipunnerrus 1*5*47,5, 1*5*57,5 ja 2*5*62,5
- syvä etukyykky 1*5*47,5. 2*5*60 ja 1*3*67,5
- smave 1*10*57,5, 1*5*87,5, 2*5*97,5
- sitten tein vielä jalkapärssiä 2*5*70 ja reiden ojennusta ja koukistusta 2*5*50
- lopuksi yhden käden leukoja laitteessa reilulla 60kg avustuksella about 30 per käsi
Jatkossa vois tehdä jotenkin sillai että tekee alkuun tuota kevyempää kiertoharjoittelua ja sitten aina muutama pääliike seuraavista: leuanveto, penkkipunnerrus, syvä etukyykky, mave, dippi

keskiviikko 28. lokakuuta 2009
phii, phii, phii..
Tulin äsken autolla himaan ja mulla jäi soimaan joku suomalainen biisi mieleen. Aika usein näköjään teen näin että snadisti vislaan sävelmää ja laulan sitä biisiä mielessäni. Jep. Mutta tänään oli taas reissupäivä ja nyt vähän veto pois joten illasta en taida enää mitään tehdä.
Hiphei. Kävin kuitenkin aamusta lenkillä. Heräilin vähän kuuden jälkeen ja olo oli sen verran pirteä että kipaisin lenkille. Kaukaa viisaana olin laittanut lenkkikamat sohvalle valmiiksi joten lähtö oli helpompaa.
Aika hauska sinänsä. Makoilin aamulla sängyllä hetken ennen kuin lähdin liikkeelle, mutta kerkisin tuumata että ennemmin lähden lenkille kun jään horroksessa sänkyyn murehtimaan pimeyttä ja synkkyyttä ja töihin lähtemisen vaikeutta..:) Lenkki olikin sitten tuo vanha tuttu: 10 + 30 + 10. Alkukävelyn yhteydessä venyttelyä ja vähän hyppelyä.
Safkaamiset meni tänäänkin vähän persiilleen, mutta pääasia että liikunta alkaa sujua. Joku päivä kun saisi pitsat, kebabit yms. kuriin, mutta eiköhän sekin päivä vielä tule tai sitten voihan siinä käydä niinkin että jossain välissä on niin hyvässä kunnossa ettei ole enää väliä mitä syö kun reenit kuluttaa sen huonommankin safkan.

tiistai 27. lokakuuta 2009
Aamu käynnistyy aika kivasti salilla..
Tänäänkin lähdin aamusta salille. Jostain syystä tuo aamulla salille lähtö on yllättävän helppoa. Koska joka tapauksessa on käytävä suihkussa niin sen voi tehdä salillakin ja jos tavarat on valmiina repussa niin ei se lähtö niin kauheaa ole.
Tänäänkin reenasin kevyesti. Tuumin muutenkin että parempi olisi käydä useammin ja reenata kevyemmin ja mahdolliset raskaammat aamutreenit jakaa esim. kahdelle päivälle. Tänään tein pienillä painoilla kiertoharjoittelua. Liikkeitä oli ehkä jotain 12, kierroksia neljä ja toistot 6-9.
Rinta, yläselkä, alaselkä, vähän hartioita, käsiä ja niska.
Tein käytännössä liikkeet melkein yhteen putkeen ja itse reeniosuuteen meni n. 45 minuuttia + alkuverryttely. Oikein hyvä reeni. Tukee varmasti kaikkia pikkulihaksia ja nivelten yms. rasituskestävyyden lisäämistä. Tällaisia reenejähän vois tehdä vaikka joka aamu ja illalla vaikka lenkki päälle. Mutta ei nuolaista ja ahnehdita vielä liikaa. Peruskuntoahan tässä ollaan vielä nostamassa. Mutta tällainen kevyempi reeni nostaa vain motivaatiota!! Jää virtaa seuraaviinkin reeneihin.
EDIT: nyt tein vielä ennen nukkumaan menoa keskivartalotreenin n. 15 minsaa. Ensin abs in bed, sitten seisaaltaan tehtäviä vatsalihasliikkeitä n. 5 minsaa ja lopuksi 6 min ab routine eli 100 toistoa erilaisia vatsalihasliikkeitä. Nyt vähän harmittaa ettei tullut tehtyä tänään mitään aerobista, mutta joku toinen päivä sitten taas..
EDIT2: tein vielä 4 minsaa päälle erilaisia rutistuksia.. yritin tehdä 8 min ab routinen You tubesta, mutta lopetin sen puoleen väliin ja teen sen joskus toiste.

maanantai 26. lokakuuta 2009
ylikierroksilla..
Päivä on ollut taas sen verran sähellystä että käyn vähän ylikierroksilla. Onneksi en ole pahentanut asiaa kahvilla. Olen ollut varmaan jo kolmatta viikko kahvilakossa ja se on pitänyt yllättävän hyvin. Muutaman kupin olen juonut, mutta se ei haittaa.
No se siitä ja asiaan. Aamulla singahdin taas salille. Olin vähän myöhään liikenteessä ja koska en ehkä ihan täysin ollut palautunut niin päätin reenata vain kevyesti jotta ennätän salilta puoliysiksi eteenpäin.
Tänään tein taas yläkroppaa, mutta vaihdoin vähän liikkeitä. Venyttelyn ja lämmittelyn jälkeen.. Ensin tein neljä kierrosta..
- pec deck (tää on muistaakseni ko. rintalihaslaitteen nimi)
- vinopenkkipunnerrus käsipainoilla
- etuvipunosto käsipainolla
Sitten kolme kierrosta..
- en tiedä mikä härvelin nimi on mutta vähän soututyyppinen liike selälle
- alatalja
- vastarutistuksia koneessa
Reeni oli oikein sopiva. Tuumasin muutenkin että täytyy varioida liikkeitä ettei tulee mitään rasitusjutskia olkapäihin. (penkkipunnerrus, leuat ja dipit on kumminkin yhtä-äkkiä aika rasittavia nivelille vaikka kilomäärät eivät kauhean suuria olisikaan)
Nyt pitäisi tehdä vielä yksi duunijutska ja lähteä suunnistamaan kotia kohti. Katsotaan innostuisiko käymään vaikka kävelyllä illalla.
EDIT: kävin vielä illasta noin tunnin kävelylenkillä. Hivenen olen ylikierroksilla vieläkin, mutta kyllä tuo happirikas ilma vähän päätä selvensi..:)

sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Tunti lisää omaa aikaa..:)
Haha.. tulin iloiseksi kun tajusin aamulla että sain ylimääräisen tunnin kellojen siirron johdosta. Jeejee. Tuosta huomaa että vapaa-aika on ollut vähän kortilla viime aikoina.
Tänään hyppelehdin taas salille. Ajattelin keskittyä nyt alakroppaan. Ensin pienet venyttelut, 5 minsaa soutulaitetta + lämppäriliikkeet ennen reeniä. Liikkeinä tein:
Ensin neljä kierrosta..
- syvä etukyykky 5 * 55kg
- askelkyykky 5* 32 kg
- pakaranojennus 5*60 kg? (olikohan 60 kg kun en enää muista)
Sitten pieni tauko ja neljä kierrosta..
- maastaveto 5 *90 kg
- reiden ojennus 5 * 50 kg
- reiden koukistus 5 *50 kg
Sitten pieni tauko ja neljä kierrosta..
- pohkeet 10 * 70 kg
- reiden lähentäjät 5*50 tai 60 kg kun en muista
- sitten toiseen suuntaan tuo edellinen (en muista miksikä sanotaan) ja kilot samat
- jalkaprässi 5*70 kg
Sitten 5 minsaa kävelyä/juoksua juoksumatolla, venyttelyt ja suihkuun.. Salin jälkeen kävin syömässä kebabia, mikä ei varmaankaan ole se paras mahdollinen valinta, mutta täytyy yrittää joku päivä saada rotia noihin ruokaluihinkin. Olishan se kiva saada muutama ylimääräinen kilo pois, vaikkei sillä nyt sinänsä mikään hirveä hätä ole.
Fyysisen kunnon kohoaminen ja terveys on tärkeämpää, mutta jos sivutuotteena lähtee muutama kilo pois niin hyvä.

lauantai 24. lokakuuta 2009
hyötyliikuntaa ja lepäilyä..
Tänään tuli taas muutama tunti hyötyliikuntaa. Saattaa olla että ei tänään viitsi muuta tehdäkään, mutta katsotaan nyt. Tai oikeastaan olisi kiva käydä lenkillä, mutta vois olla fiksumpaa levätä.
Sellaista tuumailin eilen salilla että jalkoihin pitäisi alka panostamaan. Tehdä enemmän kyykkyä ja jalkaprässiä etc.
No. Nyt aletaan chillaamaan ja viettämään viikonloppua.

perjantai 23. lokakuuta 2009
Tänään oltiin taas aktiivisia..
En tiedä olinko mitenkään ekstraenerginen, mutta sain taas itseni aamusta kuntosalille. Himpun myöhässä, mutta jotain 6.50 kuitenkin. Tein tänään yläkroppaa.
Ensin vähän venyttelyä ja soutulaitetta jonka jälkeen lämppärinä vähän vipunostoja, kiertäjäkalvosimia jne. Itse reenissä tein ensin neljä kierrosta..
- penkki 5*57,5 kg
- leuanveto op * 7 (eka myötä, toka vasta, kolmas vasemmalle ja neljäs oikealle)
- alatalja 5*45 kg
Jonka jälkeen neljä kierrosta
- pystysoutu 10*20 kg
- selänojennus (kaks ekaa kierrosta 10 * 20 kg levypainolla ja kaks vikaa 12 *20 kg)
- dippi op * 7
+ loppuun vähän lämppärinä tangolla kyykkyä ja yksi 5*50kg + muutama minuutti crossaria.
Illemmalla kävin vielä juoksulenkillä. Perus 10 + 30 + 10 lenkki. Vähän tuumin alkuhyppelyn osalta (joka on hyvin vähäistä) että olisi oikeastaan kiva tehdä joskus ihan jotain loikkaharjoituksia, mutta ihan heti se ei varmaan toteudu.
Haha.. innostuin taas nettaamaan tässä samalla youtubesta muzakkia, mutta tässä näyttää olevan nyt joku kaava kun tulee nettailtua lähinnä nättejä tyttöjä videoilta..:)
Tässä näyte egyptistä. Ruby: http://www.youtube.com/watch?v=z9YI3FmYgmk&feature=related ja tässä samaiselta nuorelta naiselta vähän perinteisempi kibale http://www.youtube.com/watch?v=5H1L3oqNprQ&feature=related
Tasapuolisuuden nimissä loppuun vielä mieslaulajakin. Abdel Halim Hafez. http://www.youtube.com/watch?v=aR2YT9xYY38 Nää perinteisemmät biisit toimii paremmin sillai että ihan oikeasti kuuntelee eikä soita vain taustamusana.

torstai 22. lokakuuta 2009
Torstain reenit: jumppaa, crostraineria ja keskivartaloa
Tänään aloitin päivän jo aika normitapaan aamujumpalla. Koska ei ollut mitään pakollista menoa niin nukuin puoliysiin mikä tuntui ruhtinaalliselta..:) Kävin sitten vielä aamukahvilla ja lueskelin päivän lehdet ennen päivän aloitusta.
Nyt illemmalla pähkäilin juoksulenkille lähtöä, mutta teki mieli katsella nettitelkkaria niin teinkin sitten vähän cross traineria. Eli sitä 40 minsaa ja tein sitten vielä keskivartaloreenin. (abs in bed ja 6 min abs routine)
Jostain syystä blogitekstit ovat olleet nyt kovin lyhyitä. Täytyy kuitenkin jatkaa kirjoittamista ja päivittämistä. Kyllä tämä blogin pito antaa kuitenkin ryhtiä myös kuntoiluun.

Keskiviikko..
Tämä viikko on ollut taas kuntoilumielessä vähän repaleinen, mutta ei voi mitään. Keskiviikko oli reissupäivä joten en ennättänyt tehdä muuta kuin aamujumpan. Tai olishan sitä aikaa voinut olla, mutta ei vain huvittanut kautta jaksanut muuta..
tiistai 20. lokakuuta 2009
Paluu normimpaan reenaamiseen..
Tänään palasin taas vähän normaalimpaan reenaamiseen. Aamun aloitin perinteisellä aamujumpalla ja olen tyytyväinen että kävin tänään myös lenkillä. Juoksulenkki oli perinteinen 10+30+10.
Tänään vähän lyhyempi postaus mutta piristykseksi taas vähän musiikkia. Elissa, Aychalak http://www.youtube.com/watch?v=xNMwT-oJSWI Jonkun verran tulee kuunneltua "etnistä" musiikkia. Lähinnä Arabimaista ja Aasiasta.

maanantai 19. lokakuuta 2009
hyötyliikunta rules..
Pienestä bloggaustauosta huolimatta olen ollut fyysisesti aktiivinen. Vaihteeksi kuitenkin taas hyötyliikunnan merkeissä.
Keskiviikkona ja torstaina tein aamujumpan lisäksi tunnin pari hyötyliikuntaa per päivä. Perjantain, lauantain ja sunnuntain paiskoinkin töitä sitten urakalla ja hyötyliikuntaa tuli ainakin 20 tuntia. Suurin osa luonnollisesti kevyttä, mutta kanniskelin raskaita hirsiäkin sen verran että kyllä tuollaisessa hommassa pattikin kasvaisi jos koko ajan tekisi. Erityisen tyytyväinen olen että näprätessä sain hyvin hittiä sormille ja käsivarsille + hyvää reeniä myös alaselälle kun joutui kyykkimään ja olemaan ihme asennoissa.
Tänään olen ottanut rauhallisesti. Hetken tuumin pitäisikö käydä lenkillä, mutta sen verran univajetta että taidan jättää väliin. Skippaan myös huomisaamun aiotun kuntosalin, mutta sitten taas normireenien pariin.
Nyt kuuntelen vielä vähän aikaa muzakkia ja sitten nukkumaan.

tiistai 13. lokakuuta 2009
chillausta lenkin jälkeen..
Tämän päivän aloitin taas himassa tehtävällä aamujumpalla. Kyllä toi aamujumppaaminenkin piristää ja antaa ryhtiä päivään. Ja kyllähän se varmasti kuntoakin nostaa/ylläpitää vaikkei mikään superreeni olekaan. Jatkan edelleen kaavalla jalat, selkä, vatsa, yläkroppa (punnerrukse). Liikkeitä vaihtelen vähän fiilisten mukaan.
Päivä oli taas kovin kiireinen, mutta ajattelin käydä kuitenkin illemmalla lenkillä jotta pää vähän selkenee. Tein taas tuon 10 + 30 + 10 lenkin. Alkukävelyn yhteydessä teen vähän hyppelyä, mutta kyllä se vielä kovin vähäistä on. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan!

Koska mun blogissani ei ole kuvia niin linkkailen tänne välillä omasta mielestäni hyviä biisejä. Kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan, mutta yllättävän usein innostun tässä nettaillessa kuuntelemaan trance klassikoita.
Remixattu Samuel Barber, Adagio for Strings http://www.youtube.com/watch?v=7nPAkX1oot0
Jos tuosta pääsit jo rauhallisempaan mielentilaan niin sitten perään sopii alkuperäinen klassinen versio.. http://www.youtube.com/watch?v=1dPDO3Tfab0&feature=related
maanantai 12. lokakuuta 2009
Kääk..
Kai se on uskottava että talvi alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Keli tuntui tänään jo aika kalsealta. Nukuin myös liian vähän ja se vaikuttaa ainakin mulle sillä tavalla että olo on paljon viluisempi kuin normaalisti.
Vaikka nukuinkin vähän vajaat unet niin kävin kuitenkin aamulla kuntosalilla. Jostain syystä saan sinne itseni yllättävän hyvin ja koko aamusalin rutiini tuntuu tosi kivalta. Tänään tein lähinnä jalkoja. Lämmittelyn jälkeen tein ensin neljä kierrosta..
- syvä etukyykky 5* 55 kg
- penkkipunnerrus 5*50 kg
- askelkyykky 5* 27 kg
.. ja sitten neljä kierrosta..
- reiden ojennus 5*42,5 kg
- reiden koukistus 5*42,5 kg
- jalkaprässi 5*60 kg
Tänään kuntoilu jää kyllä tuohon. Loppuviikosta mulla on niin paljon ohjelmaa että näihin normikuvioihin saattaa tulla pieni tauko. Hyötyliikuntaa tulee varmaan kyllä harrastetua.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Viikonloput menee liian nopeasti..
Äh.. vapaapäivät menee ihan liian nopeasti. No. Ehkä hyvä puoli on se että sitten niitä osaa ainakin arvostaa.
Tänään aloitin päivän aamujumpalla. Sitten yllätyksekseni mulle tuli fiilis että käynpä tekemässä vielä sen fillarilenkin. Laitoin vain vähän lämpimämpää päälle ja liikkeelle. Fillarointi tuntui itse asiassa aika mukavalta. Olin polkenut jo jotain 7 kilsaa kun takarenkaan kumi puhkesi. No. Päätin ottaa asian zenmäisen rauhallisesti..:) Lenkillähän tässä oltiin joten en viitsinyt ruveta säätämään mitään muutakaan niin kävelin sitten takaisin himaan. Kaiken kaikkiaan tuohon meni varmaan joku 1 h 40 minsaa josta fillarointia about 20 minsaa. Kävelykin tuntui ihan hyvältä joskin fillarikengät ei oo ihan parhaat siihen puuhaan.
Enivei.. ei tuo pahemmin harmittanut. Nyt tuumin vähän että pitäisiköhän käydä vielä pienellä kävelyllä tai juoksulenkillä. Katsotaan miten käy.
EDIT: innostuin sitten vielä juoksulenkille 30 minsaa + alku ja loppukävely 10 + 10 minsaa

lauantai 10. lokakuuta 2009
aina muutama kilo tai toisto lisää..
Tänään kävin tekemässä salilla koko kropan. Pyrin tosiaan pieneen progressiivisuuteen nyt salireenaamisessa eli lisään joka kerta vähän kiloja tai toistoja liikkeisiin.
Lämmittelynä kävelin ensin salille n. 35 minsaa ja tein vielä 5 minsaa soutulaitetta + vähän venyttelyä ja lämppäriliikkeet ennen reeniä. Liikkeet:
Ensin kolme kierrosta..
- syvä etukyykky 5 * 52.5kg
- penkkipunnerrus 5*55 kg
- askelkyykky 5* 22 kg
- alatalja 7*40 kg
- selän ojennus 10 * 20kg
Pieni tauko ja 3 kierrosta..
- maastaveto 5 *85 kg
- leuanveto * 6 (eka myötä, toka vasta, kolmas vasen ja oikea puoli)
- dippi *6
Pieni tauko ja 3 kierrosta..
- pystysoutu 10 * 20 kg
- reiden ojennus 5 * 40 kg
- reiden koukistus 5 * 40 kg
- jalkaprässi 7*50 kg
Lopuksi vielä 3 kierrosta..
- pohkeet 10 * 60 kg
- kapea penkkipunnerrus 10 * 30 kg
Lopuksi vielä jäähdyttelynä 5 minsaa crossaria ja venyttelyä + kävely kotiin. Söin matkalla ison ja rasvaisen pitsan, jonka olis voinut ehkä jättää tekemättä kun alkoi kotona n u k u t taamaan ihan kauheasti.. oli pakko ottaa pienet tirsat. zzzz... Olisin varmaan ollut paljon pirteämpi kun olisin syönyt vähän vähemmän ja terveellisemmin, mutta seuraavalla kerralla sitten taas..

Perjantain reenit ja aerobisen harjoittelun suunnitelmaa..
Tuumasin tosiaan keskiviikko -iltana, että lähden lenkille jos herään aikaisin ja yllättävää kyllä sainkin tempaistua itseni aamulenkille.
Alkuun 10 minsaa kävelyä, sitten vähän venyttelyä ja hyppelyä. Itse juoksuosuus oli puoli tuntia ja lopuksi taas 10 minsaa kävelyä.
Sillai jännä juttu että vaikka lenkki oli ihan ok niin ei se piristänyt ollenkaan samalla tavalla kuin aamulla salilla käynti. Aika jännä juttu. Olisikohan jotenkin merkki siitä että keho tykkää tällä hetkellä just isoja lihaksia kuormittavista liikkeistä? No.. mene tiedä. Talvella tulee juostua varmaan vähän vähemmän kuin kesällä, mutta yritän käydä kerran viikossa juoksemassa jotta jalat pitää tottumuksen juoksuun.
Juoksulenkin lisäksi vois yrittää tehdä viikossa aerobista ainakin yhden 1 h kävelyn ja yhden 2 tunnin sauvakävelyn + olis hyvä kun innostuisi nyt käymään siellä sulkapallossa ja uimassa vois käydä kans.
Jos ja kun toivonmukaan tulee lunta niin sitten alan kyllä hiihtämään. Se on sen verran kivaa että sitä voisin tehdä vaikka 3-4 kertaa viikossa. Ostin viime vuonna luistelusukset ja silloin ei tullut montaa kertaa käytyä hiihtämässä, mutta nyt motivaatio on ihan toinen. Jeps.

torstai 8. lokakuuta 2009
tiistai jumppaa ja tänään salia ja crossaria..
Tiistain aloitin aamujumpalla, mutta ko. päivä oli taas sen verran hässäkkää että en ennättänyt sitten muuta tehdäkään. Keskiviikko meni muuten vain ohi.
Tänään kävin aamusta salilla ja kotiin tullessa tein 30 minsaa cross trainerilla ja keskivartaloreenin. (abs in bed ja 6 minutes ab routine)
Salilla tein lämmittelyn jälkeen yläkropan: (4 kierrosta seuraavia)
- penkkipunnerrus 5*52,5 kg
- leuanveto 5 (eka kierros myötä, toinen vasta, kolmas vasemmalle ja 4 oikealle sivulle)
- alatalja 5*40 kg
- selänojennus 10*15 kg
- dippi 5
Aamusali tuntuu oikeastaan tosi hyvältä. Hassua että olen alkanut tykkäämään siitä oikeasti. Nyt alan nukkumaan ja jos herään huomenna aikaisin käyn aamulla lenkillä, mutta jos en niin sitten nukun suosiolla pitkään.. zzzzz :)

aamujumppa,
cross trainer,
keskivartalo,
kuntosali
maanantai 5. lokakuuta 2009
Päivissä sekaisin ja liikuntaa tänäänkin..
Hah.. Tänäänhän on maanantai eikä tiistai niinkuin äsken jo kerkisin mielessäni tuumia..:) Täytynee mennä pikapuoliin nukkumaan jotta olisi virkeä huomenna.
Aamulla ponkaisin kuntosalille suunnitelmien mukaan ja varsin mukavilla fiilareilla. Ja reenitkin kulkevat siellä ihan hyvin. Tänään tein lähinnä alakroppaa.
Alkuun venyttely ja soutulaitetta 5 min. Sitten neljä kierrosta seuraavia liikkeitä.
- syvä etukyykky 5*50 kg
- penkki (tätä vain kolme kierrosta) 5*50 kg
- askelkyykky 5* 17 kg
- selänojennus 10*10kg lisäpainolla
- reiden ojentajat 5*37,5
- reiden koukistajat 5*37,5
Pieni tauko ja neljä kierrosta seuraavia liikkeitä.
- pohkeet 10*60 kg
- pakara? 5*50? kg
- reiden lähentäjät 5*50?
- sitten se vastakkainen systeemi edelliselle 5*50?
- jalkaprässi 5*50? kg
..loppuun cross trainer 5 min ja vähän venyttelyä. Jatkossa laitan sitten vähän kiloja lisää joka kerta.
Illalla kävin vielä tunnin kävelyllä. Olisi mieli tehnyt juosta, mutta varon vähän tuota toista jalkaa ja varmasti viisasta edetä ihan hissukseen..

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Päivä pulkassa ja viikon alkuun kuntosalilla..
Viimeiset pari-kolme viikkoa ovat olleet kovin kiireisiä ja olen joutunut hoitelemaan rästihommiakin, mutta tänään sain tehtyä niistä suurimman osan. Nyt on hyvä fiilis kun pääsee pikkuhiljaa normaaliin rutiiniin kiinni ja vapaa-aikaa jää taas enemmän ja ei tarvii ressailla niin paljoa..
Liikuntasaralla tein tänään aamujumpan ja päivällä kävin tunnin kävelyllä. Olis ollut ihan hauska juostakin, mutta olen varovainen ettei tule mitään rasitusvammoja. Sen verran paljon olen kuitenkin lisännyt liikuntaa että vasemman säären yläosassa on vähän sellainen fiilis että jos oikein alkaisin joka päivä juoksentelmaan niin siihen saattaisi tulla joku rasitustsydeemi. Tai vaikea sanoa, mikä siinä on, mutta en kyllä riskeeraakaan mitään. Ehkä se tällai varovasti tottuu juoksemiseenkin ja onhan noita liikuntalajeja joita harrastaa.
Huomenna olisi tarkoitus mennä heti aamusta salille. Se eka kerta oli niin mahtava kokemus, että päivällä oikein odotin että pääsen heräämään aamusta aikaisin salille. Nyt pitäisi kyllä mennä äkkiä nukkumaan. Muuten se aamuherääminen ei ehkä tunnukaan niin hyvältä idealta.

lauantai 3. lokakuuta 2009
pirteä syksyinen päivä..
Tänään olin taas aika reippaana. Nukuin melkein yhteentoista ja olinkin sitten ihan kohtuu levännyt.
Nyt kun olen hommannut salikortin niin suuntasin sitten salille. Tänään tein koko kropan. Tarkoitus oli kuntoilla suht. kevyesti ja reeni meni oikein mukavasti. Ensin vähän venyttelyä, 5 min soutulaitetta ja kevyillä käsipainoilla lämmittelyä. Salilla oli niin rauhallista (minun lisäkseni vain toinen henkilö) että pystyin tekemään liikkeet kiertoharjoittelutyyliin. Se tuntuisi sopivan mulle erityisen hyvin. Itse reenissä tein seuraavat liikkeet:
Ensin lämppärikierros ja sitten kolme kierrosta seuraavia liikkeitä. Kierros aina melkolailla ilman taukoa ja kierrosten välissä hyvin pieni tauko..
- etukyykky 5 * 50 kg
- penkkipunnerrus 5 * 50 kg
- leuanveto 4 (eka kierroksella myötä, toisella vasta ja kolmannella ristiotteella 2 kummallekin puolelle tankoa)
- alatalja 5*35 kg
Sitten pieni tauko, lämppärikierros ja sen jälkeen kolme kierrosta seuraavia liikkeitä. Kierros aina melkolailla ilman taukoa ja kierrosten välissä hyvin pieni tauko..
- mave 5 * 80kg
- askelkyykky 5* 16 kg
- selänojennus sellaisessa normiselänojennuspenkissä 10 * 10 kg
- dippi 4-5
- reiden ojennus laitteessa 5*35 kg
- reiden koukistus laitteessa 5*35 kg
Lopuksi sitten vielä kolme kierrosta..
- pohkeet 10 * 50 kg
- kapea penkki (eka kierros 10*30, toka 10*40 ja kolmas 5*40)
Sitten vielä vähän soutulaitetta (5 min) ja lopuksi pientä venyttelyä.. Aikaa ei tullut katsottua, mutta itse reeniin meni varmaan vähän yli tunti.
Kokonaisrasitus tuntui kevyeltä niinkuin pitikin. Tarkoituksena on lisätä rasitustasoa progressiivisesti jatkossa joka kerta. Viikolla teen sitten erikseen ylä- ja alakroppaa.
Himassa safkaamisen jälkeen kävin vielä noin tunnin kävelyllä viisvarvastossuilla. Tämänkin päivän reenit menivät oikein kivasti ja piristivät vain. Tämä riitti tälle päivälle ja nyt chillataan..

perjantai 2. lokakuuta 2009
Tänään oli hyvä liikuntapäivä..
Nyt syksy alkaa tulla kyllä jo kovaa vauhtia. Ei siinä sinänsä mitään, mutta pitää nyt vähän tsempata ettei ihan täysin hautaudu vällyjen väliin.
Aamun aloitin tänään taas kotijumpalla. Kyllä sekin piristää. Sitten hyppäsinkin auton rattiin työmatkalle. Illemmalla olin vähällä jämähtää sohvalle, mutta tuumin että olen tehnyt kesällä niin paljon pohjatyötä että en voi heittää sitä hukkaan ihan tuosta noin vain. Lähdinkin sitten juoksulenkille ja se piristi tosi paljon. Juoksukin oli nyt kevyttä. Tein taas 10 minsan alkukävelyn hyppelyineen, sitten 41.10 juoksua keskisykkeellä 158 ja lopuksi 10 minsaa kävelyä. Lenkin aikana juoksin taas pitkät portaat pariin kertaan ja lenkki päättyy pitkään jyrkkään ylämäkeen.
Kotona tein sitten vielä keskivartaloreenin. Ensin 7 minsaa pystyssä tehtäviä vatsalihasliikkeitä (video löytyy jostain aiempaa), sitten 5-6 minuutin abs in bed reeni, pieni tauko ja lopuksi 6 minutes abs routine eli 100 reps erilaisia vastalihasliikkeitä.
Nyt on hyvä fiilis. Kaikki päivän reenit tuntui just sopivilta ja piristivät vain. Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 1. lokakuuta 2009
Voittajaolo: kuka heräsi aamulla kuudelta salille?
Tänään olin laittanut kellon herättämään kello kuudeksi tarkoituksena suunnistaa heti aamusta kuntosalille. Sainkin kiskaistua itseni ylös ilman torkkua, mutta sitten kun olin saanut vaatteet päälle ja kuntosalikamat kassiin istahdin kyllä vielä sängyn reunalle puolikuolleena tuumien että onko tässä mitään järkeä..
Mutta mitä sitten tapahtuikaan. Siitähän tulee aina voittajaolo kun on ensimmäisten joukossa hereillä kaupungissa. Salilla kaikki meni yllättävän kevyesti ja koko päivän oli energinen olo. Jos mulla ei olis ollut niin paljon rästihommia niin olisin lähtenyt vielä sulkapalloonkin tai lenkille. Mutta kyllä tässä keritään. Nyt saan varmaan rästihommat tehtyä huomenna tai viimeistään ensi viikon alkuun ja sitten pääsee normaalirutiiniin kiinni. Jee jee jee!!!
Peraatteessa olis tehnyt mieli mennä huomennakin aamulla salille, mutta työmatkan takia en ennätä. Toisaalta se voi olla hyväkin. Hitaasti kiiruhtamalla saan varmasti parempia tuloksia aikaan. Onhan se kortti voimassa vielä kolme kuukautta. Eli kyllä tässä vielä tuloksia saadaan aikaan.
Nyt alan valmistautumaan yöpuulle.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009
pientä takkuilua, mutta pientä kuntoilua kuitenkin..
Säännöllinen kuntoilu ei ole nyt oikein ottanut käynnistyäkseen. Eilen en saanut tehtyä mitään!! No.. mulla on ollut kova hoppu ja energiat vähissä niin pitää sitä osata olla itselleen armollinenkin.
Vaikka olin duunin jälkeen todella pahalla tuulella niin päätin lähteä pitkästä aikaa juoksulenkille. Tein alkuun about 10 minuuttia kävelyä, vähän hyppelyjä, sitten n. 30 minuutin juoksulenkki keskisykkeellä 149 ja loppuun 10 minsaa kävelyä. Eihän sille mitään voi että liikunta piristää ja nyt lähinnä harmittaa aiempi paha tuuli. Ehkä tästä taas pikkuhiljaa päästään säännöllisemmän liikunnan tahtiin.
En ole vielä päässyt testaamaan sitä kuntosalin avainkorttiani, mutta ehkä tässä lähipäivinä sais tuon kuntosalihommankin käyntiin.. Nyt en uskalla luvata itselleni mitään..:)

maanantai 28. syyskuuta 2009
Jee jee..
Tänään oli oikeasti taas niin kiire että en ennättänyt käydä lenkillä ja olin suoraan sanoen jo vähän pahalla päällä että elämä on nyt pelkkää työntekoa. Aamulla sain sentään vähän jumpattua. Päivällä kävin ostamassa kolmen kuukauden salikortin ja nyt pääsen aamuisinkin salille..:) En tiedä olisiko tuo hymiön paikka, mutta ehkä se on.. Heh.
Huomenna en salille aamusta ennätä, mutta keskiviikkoaamuna täytyy yrittää käydä ekaa kertaa ja huomenna käyn lenkillä jos illalla vain henki pihisee.
Nyt on oikeastaan ihan jees olo ja syy on tässä.. http://www.youtube.com/watch?v=1NvNsZrl_Go&NR=1 Hyvä musa nostaa kummasti fiiliksiä. Pitäisikin lähteä klubbailemaan pitkästä aikaa.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Nukuttaa..
Tänään aloitin päivän taas aamujumpalla. Vaihtelen nykyään vähän fiilisten mukaan noita liikkeitä, mutta pyrin tekemään kuitenkin aina jalka-, selkä-, vatsa- ja ylävartaloliikkeitä. Nyt olen innostunut tekemään tuollaisia luistelukyykkyjä myös kun bongasin liikkeen toisesta blogista. Punnerruksia olen pyrkinyt tekemään myös monipuolisemmin ja vähän enemmän.
Tänään aprikoin lenkin ja kuntosalin välillä ja menin sitten kuntosalille. Salilla oli tänään kyllä melko takkuista mutta hyvä että tuli lähdettyä. Nyt on aika rento olo ja uni tulee varmasti hyvin silmään. En muistanutkaan että isojen lihasryhmien reenaaminen rentouttaa ja ramaisee näin mukavasti. Päivän reeni yhdistettynä parin viime viikon kiireeseen ja hermopaineeseen toimii aika hyvin unilääkkeenä. Eli nyt unta palloon ja tulevalla viikolla pääsen toivottavasti taas paremmin säännöllisen liikunnan makuun.

lauantai 26. syyskuuta 2009
Tänään pitkästä aikaa sauvakävelyä..
Tänään kävin pitkästä aikaa sauvakävelyllä. Tein sellaisen parin tunnin lenkin. Olin varustautunut ihan takilla, mutta kyllä tuolla olisi vielä pärjännyt ihan t-paidallakin. Eiköhän tämä kuntoilu tästä taas pikkuhiljaa käynnisty.
Lähiaikoina olisi tarkoitus testata mitä cooperin testissä menisi, mutta täytyy nyt ainakin yksi juoksulenkki tehdä pohjille. Mitähän sitä uskaltaisi lähteä tavoittelemaan? Täytyisi laskeskella vähän mitä kierrosvauhtia tulisi esim. 2800. Eihän se mikään huipputulos ole, mutta kyllä minä siihen olisin nyt ihan tyytyväinen. 3000 ei varmaan ihan näillä juoksuilla tule, kun käytännössä en ole juossut lujaa ollenkaan. Enemmän ollut näitä kävely- ja rauhallisia juoksulenkkejä. Käytännössä olisin tyytyväinen nyt 2700 metriinkin, mutta siitä alle olisi ehkä vähän pettymys.
Ensi kesälle vois kyllä sitten asettaa jo paljon kovempiakin tavoitteita. Esim. 10:lle vois laittaa ainakin tavoitteeksi alle 50 minsaa jos nyt on sen about 55. Tai tiedä jos innostuu reenaamaan enemmän niin katso sitten uudestaan.

Torstai ja perjantai vain aamujumppaa..
Torstai ja perjantai olivat niin kiireisiä päiviä että ennätin tehdä vain aamujumpan, mutta parempi sekin kuin ei mitään ja ehkä se oli ihan hyvä että tässä tuli pari fyysisesti kevyttä viikkoa.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Pieni tauko ja matike..
Ajattelin tosiaan pitää pienen tauon ja taisinkin pitää melkein viikon breikin liikunnasta. Puuhailin sitten muuta. Sinänsä hyvä huomata että ei liikunta mulle ainakaan mikään pakkomielle ole..:) Hassua miten helposti sitä voisi olla liikkumatta. Tuon about viikon aikana en tehnyt mitään paitsi ihan vähän hyötyliikuntaa.
Nyt olen muutaman päivän taas hiljalleen aloitellut liikuntaa.
Maanantaina tein aamujumpan ja kotipunttiksen. Tiistaina aamujumpan ja keskivartaloreenin. Tänään keskiviikkona tein aamujumpan, kotipunttiksen ja keskivartaloreenin. Huomenna vois katsoa jos kävisi taas vähästä aikaa lenkillä tai tekisi jotain muuta aerobista liikuntaa.
Nyt olen muutaman päivän taas hiljalleen aloitellut liikuntaa.
Maanantaina tein aamujumpan ja kotipunttiksen. Tiistaina aamujumpan ja keskivartaloreenin. Tänään keskiviikkona tein aamujumpan, kotipunttiksen ja keskivartaloreenin. Huomenna vois katsoa jos kävisi taas vähästä aikaa lenkillä tai tekisi jotain muuta aerobista liikuntaa.
Tunnisteet:
aamujumppa,
hyötyliikunta,
keskivartalo,
kotipunttis
tiistai 15. syyskuuta 2009
kuntosalikortin etsintää ja unta palloon..
Eilen tein vielä aamujumpan mutta tänään ei huvittanut tehdä sitäkään kun jouduin heräämään superaikaisin.. Ajattelinkin suosiolla pitää muutaman päivän tauon niin saa paikat levätä ja palautua kunnolla. Katsotaan jos huomenna innostuisi tekemään taas jotain.
Tänään etsiskelin (10-kerran) kuntosalikorttiani. Mulla oli sellainen kutina että siinä olisi pari käyntikertaa jäljellä, mutta ei sitä mistään löydy. Täytynee käydä vielä kysymässä salilta olisiko jäänyt sinne. Tämä viikko on aika repaleinen ja viikonloppu menee muissa kuvioissa, mutta ensi viikolla vois varmaan harkita jo ostavansa parin kuukauden kortin samantien. Hommaan myös avainkortin jotta pääsee reenaamaan heti aamutuimaan. Hivenen funtsin saanko herättyä aikaisin ja käytyä reenaamassa aamulla, mutta miksen saisi jos kerta niin vain päätän. Vähän itseluottamusta kiitos.
Tänään vois yrittää mennä nukkumaan mahd. pikaisesti tän postauksen jälkeen. Saas nähdä miten käy.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Sunnuntain jumppailut..
Aamun aloitin perinteiseen tapaan aamujumpalla. Tänäänkin oli varsin improvisoitu ja vähän kevennetty versio myös, koska jalat tuntuivat jossain määrin hyytelöltä. Jumpan jälkeen otin tosiaan nuo kuvat.
Äsken kävin tunnin ja kolmen vartin kävelyllä ja nyt alan tekemään vähän rästihommia. Ei kauheasti kiinnostaisi tehdä työjuttuja, mutta joskus niitä vaan kerääntyy. Yrittäminen ei ole aina ihan helpointa hommaa.
Tämä taitaa riittää kuntoilusta tälle päivälle. Katsotaan miten ennätetään ensi viikolla kuntoilla. Vähän olisi tarkoituksena aloitella sitä kuntosalihommaa. Sellaista tuumailin että tekisinkin ehkä maastavedon vain kerran viikossa, mutta tekisin tilalla perinteisiä istumaannousuja ja selkälihasliikkeitä lisäpainojen kanssa. Noista kuvistakin näkee että keskivartaloa olisi hyvä vahvistaa edelleen jotta ryhti paranee entisestään -> mikä varmasti ehkäisee kaikenlaisia rasitus yms. vammojen syntyä, loukkaantumisia jne. kun harjoittelu joku päivä ehkä kovenee.
Vaikka tavoitteena olisi sali 3* viikossa niin aion silti pitää pääpainon edelleen peruskunnon kohottamisessa. Sali olisi käytännössä totuttelua kovempaan lihaskuntoreeniin. Salin lisäksi tekisin paljon kävelyä/sauvakävelyä/ kevyttä crossaria, kerran viikkoon juoksulenkin ja ehkä pari kertaa sulkapalloa. Katsotaan miten käy.
Mielenkiinoista nähdä myös miten tuo salin lisääminen vaikuttaa rasvan palamiseen.

Kuvia kehityksestä tai kehittymättömyydestä..:)
Allekirjoittaneen on pitänyt jo pidemmän aikaa ottaa kuvia väliaikatilanteesta. Tänään sain sen yllättävää kyllä tehtyä. Kuvat ovat vähän heikkolaatuisia, mutta seuraavalla kerralla sitten taas paremmat. Ensin edestä..

Sivukuvassa näkyy että mahaa on vähän lähtenyt ja mikä hienointa ryhti on tosiaan parantunut.
Aamupaino oli tänään 78,6, joten paino sahaa vähän edestakaisin ja se ei ole tippunut kovin paljoa aloituksesta. Se ei sinänsä haittaa, koska oma fiilis on että rasvaprosentti on vähän pienentynyt. Tiivistymistä on ainakin tapahtunut.

Hm.. Ehkä tuosta kuvasta näkee että pikkaisen mahaa ainakin lähtenyt pois. Ja sellainen hieno juttu ehkä myös, että ryhtini on vähän parantunut. Samaten jalkojen/jalkapohjien asento.
Sivukuvassa näkyy että mahaa on vähän lähtenyt ja mikä hienointa ryhti on tosiaan parantunut.
Posetuskuva ei ole mikään loistokas, mutta tukee kyllä sitä että olen silloin tällöin ollut melkein näkevinäni vatsalihaksia jossain vatsarasvan alla..:)
Aamupaino oli tänään 78,6, joten paino sahaa vähän edestakaisin ja se ei ole tippunut kovin paljoa aloituksesta. Se ei sinänsä haittaa, koska oma fiilis on että rasvaprosentti on vähän pienentynyt. Tiivistymistä on ainakin tapahtunut.
Jeps. Katsotaan tilannetta uudestaan sitten taas vaikkapa vuoden lopulla.
perjantain ja lauantain liikunnat..
Perjantain aloitin aamujumpalla, mutta duunissa huomasin jossain välissä, että pohkeet ja perse (kauniimmin peba) olivat yllättävän kipeät. Ihmettelin että mistä moinen, mutta sitten muistin edellispäivän suliksen. Sulkapallo vaikuttaa siis ehdottoman hyödylliseltä. Yritetään jatkaa sitä. Perjantaina en sitten ennättänyt/jaksanut kuntoilla muuta ja lepokin on hyväksi joten keskityin muihin puuhiin hyvällä omallatunnolla.
Lauantaina tuli melkein urakoitua kuntoilumielessä. Tosin kevyitähän nuo intensiteetiltään olivat. Ensin aamujumppa. Nätin kelin kunniaksi tuli tehtyä 20+20 fillarilenkki ja myöhemmin vielä about 1,5 tunnin kävely viisvarvastossuilla. Lenkin aikana myös 4* 5 leukaa ja 4*10 pystypunnerrusta tukeilla.

fillarilenkki,
kävely (viisvarvastossut)
torstai 10. syyskuuta 2009
jumppaa ja sulista..
Tähän aikaa illasta alkaa olla jo veto vähän pois.
Aamun aloitin perinteiseen tapaan aamujumpalla, mutta improvisoin vähän kun normirutiini ei huvittanut. Näinollen teinkin aamulla pelkästään kyykyt, vatsoja (100 reps videon tahtiin) ja punnerruksia eri otteilla (syöksy, toinen käsi edessä ja toinen taaempana, kädet vierekkäin, normaaleja jne.) yhteensä ehkä jotain 40 toistoa. Täytyy alkaa tekemään jatkossakin vähän eri asennoissa niin tulee vähän vaihtelua ja on hauskempaa.
Olin aika väsy töiden jälkeen ja vähän ketuttikin kova kiire, mutta päätin kuitenkin käydä avaamassa sulkiskauden. Ihan mukavaa oli. Pelasin putkeen varmaan jotain tunnin. Ihan hyvä reeni siis ja olokin on nyt rennompi. Ainakin nyt tuntuu siltä että kyllä sulkista vois alkaa pelaamaan säännöllisemminkin.
Päivällä tuumailin myös salireenaamisen aloittamista tässä lähiaikoina.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009
kesää jäljellä..
Tällaiset päivät kuten tänään ovat todella kauniita. Osa ihmisestä tajuaa että syksy ja talvi alkaa vääjäämättä tehdä tuloaan, mutta hetken on vielä kesä.
Aamu oli jo todella nätti&aurinkoinen ja käynnistyi jo perinteiseen tapaan aamujumpalla. Duunin lopetin normaalia aikaisemmin, kun oli paljon puuhailtavaa. Kävin myös lähes parin tunnin kävelyllä. Keli oli niin mainio että ei olisi tehnyt mieli oikeastaan lopettaa ollenkaan. Olin kuitenkin viisvarvastossuilla liikkeellä ja alkoi jo tuntua vähän jalkapohjissa joten ei ollut mieltä liioitella lenkin pituudessa. Tänään kokeilin myös juosta noilla viisvarvastossuilla pieniä 50- 100 metrin pätkiä. Hassua kyllä, mutta nyt alan uskomaan että saatan vielä joku päivä juosta noilla ihan normaalin lenkinkin.
Lenkin keskellä tein maastossa olevissa telineissä 6*5 kappaletta leukoja sekä 5*10 rive/pystypunnerus comboa "tukilla" ja 1*5 + 1*5 vielä yhdellä kädellä vastaava. Tuo yhden käden rive/pystypunnerrus combo tuntui muuten todella hyvältä. Aktivoi jotain ihan uusia lihaksia. Täytyy tehdä jatkossakin.
Nyt pikkuhiljaa valmistautumaan unten maille.

kotipunttis,
kävely (viisvarvastossut)
tiistai 8. syyskuuta 2009
Unettaa ja tänään vähän tahmeaa, mutta liikuin kuitenkin..
Tänään jouduin heräämään kovin aikaisin kun oli reissupäivä. Tein kuitenkin aamulla aamujumpan niin vähän heräilin.
Päivällä syke nousi lähinnä navigaattorin temppuilusta ja kiireestä, mutta vaikka olin kotia tullessa vähän väsy niin päätin tehdä puoli tuntia cross traineria. Katselin samalla nettitelkkarista brysselin kultaisen liigan skaboja ja innostuin sitten tekemään vielä yhden kierroksen kotipunttia. Onkin mukavaa että pikapuoliin pääsen aloittelenaan sitä kuntosaliharjoittelua niin tulee vähän vaihtelua reenikuvioihin.
Tuumin että pitäisi jaksaa ottaa joku päivä väliaikakuvia kehityksestä tai kehittymättömyydestä. Olisi mielenkiintoista nähdä tilanne nyt ja kuntosalijakson jälkeen. Painohan ei ole kovin paljoa tippunut tämän ekan jakson aikana, vaikka on tullut tehtyä aika paljon aerobista liikuntaa. Tiivistymistä on kuitenkin varmaan vähän tapahtunut. Nykytilanteesen verrattuna tuleekin olemaan sitten mielenkiintoista nähdä lähteekö tulevalla kuntosalijaksolla kropasta rasvaa pois vai pysyykö tilanne samana. Toivottavasti se ei ainakaan huonone.
No. Se nähdään sitten. Nyt pitää mennä nukkumaan jotta huomenna olisi vähän pirteämpi.

maanantai 7. syyskuuta 2009
Jumppaa ja kevyttä liikuntaa..
Eilisen jälkeen ajattelin ottaa vähän rennommin. Päivän aloitin uuden kaavan mukaisella aamujumpalla ja päivän päätteeksi kävin tunnin kävelyllä. Lenkin tein viisvarvastossuilla.
Voisin yrittää pähkäillä noiden barefoot tossujen vaikutuksia ihan omassa postauksessa, mutta näin näppituntumalta ja lyhyen kokemuksen perusteella tuntuisi että kyllä noista taitaa hyötyä olla. Juosta en ole niillä uskaltanut enkä heti aio kyllä juostakaan, mutta kävely tuntuu niillä varsin mukavalta. Tämänkin päiväinen kävely barefoot tossuilla tuntui lähinnä palauttavalta vaikka jalat oli selkeästi iskua ottaneetkin. Toivon että nuo tossut ja "avojalka" kävelyt auttavat ehkäisemään rasitusvammojen syntymistä.
Tein muuten eilen illalla kierroksen kotipunttisliikkeitä ja tänään tein sitten sen toisen kierroksen joten merkkaan tälle päivälle myös kotipunttissession. (kotipunttissessio vaatii kaksi kierrosta liikkeitä)
Nyt nukkumaan. Huomenna taas jotain uutta.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009
hehe.. olen täpinöissäni!
Steppailin äsken kioskilta limpparia ja karkkia ja huomasin olevani hirvittävän ylpeä saavutuksestani..:)
Eihän tuo nyt varmasti mikään extreme suoritus ollut ja sykekin oli aika korkea (laskin että se oli n. 92% maksimista), mutta ei se haittaa. Pääasia että olen suorituksesta itse huomattavan ylpeä..:)
Piti tulla tännekin ihan varta vasten hehkuttamaan.. Hehe..

9,5 kilometrin testijuoksu
Pähkäilin tänään pitäisikö aloittaa sulkiskausi, mutta toisaalta ajattelin että nyt olisi hyvä tehdä se 10 kilometrin testijuoksu alta pois.
Ajattelin että testijuoksu olisi hyvä tehdä normaalista poikkeavassa paikassa joten hurautin itselleni ennaltatuntemattomalle lenkkipolulle. Mittaa sille oli oppaassa merkattu 2373 metriä ja korkeuseroa 22 m. Pituus oli mielestäni oikein näppärä niin voisin seurata vähän vauhtia. Tein eka testikierroksen kävellen ja verrytellen jotta en eksyile ja sitten liikkeelle.
Lähdin vähän normaalia lenkkivauhtia nopeammin, mutta samalla pelkäsin jaksankohan tällaista vauhtia juosta neljää kierrosta. Eka kierros oli vähän yli 13 minsaa ja käytännössä juoksin kaikki lenkit ihan samaa vauhtia loppuajan ollessa 51.57 keskisykkeellä 181. Pituutta lenkille tuli yhteensä 9,5 kilometriä.
Mitkä oli sitten fiilikset? :)
Noo.. ei tuo mitään superhauskaa puuhaa ollut. Eka ja toka kierros meni suht. hyvin, mutta kolmannella kierroksella happi meinasi loppua ylämäkien jälkeen ja neljännellä kierroksella jalat alkoivat painaa. Juostessa tuntui jossain välissä oikeastaan aika tai todellakin kurjalta, mutta järkeilin että jaksan juosta tätä vauhtia loppuun asti. Nyt suihkun jälkeen olen kyllä oikeastaan jo vähän unohtanut että se oli aika rankkaa ja juoksun aikana mietin viitsinkö ainakaan tällaista vauhtia ihan heti juosta uudestaan.
Loppuaikaan olin oikeastaan aika tai tosikin tyytyväinen. Ihan hyvin meni. Vielä kun saisi menemään kevyemmin, mutta se taitaa vaatia just enemmän reenejä vähän kovemmilla sykkeillä. Positiivista lienee että kympin ajasta saattaa lähteä minuutteja pois jos vain reenaisi vähän useammin kovemmilla sykkeillä.
Nyt täytyy vähän chillata ja mietiskellä millaisen aikatavoitteen laittaisi 10 juoksuun. Testin perusteella 60 minuuttia pitäisi olla sellainen aikatavoite mikä pitäisi kyllä mennä suht. rennosti. Hyvänä päivänä 55 minsaakin tai jopa muutaman minuutin nopeampi, mutta silloin juoksu ei ole kyllä välttämättä kovin nautittavaa tällä kunnolla..:)

päivä käyntiin aamujumpalla ja teknisten vempaimien mietiskelyä..
Tänään aloittelin taas aamujumppa -traditiota vähän muutettuna ja pidempänä, mutta arkiaamuisin teen varmaan hivenen lyhyemmän. Perusrunko on sama. Jalkoja, selkää, keskivartaloa ja käsiä.
Eli alkuun 20 normikyykkyä, 15 sumo/balettikyykkyä, 20 maastavetoa n. 26 kg, 10 naisten punnerrusta, 20 jalan& kädenojennusta kontallaan siten että aina vastakkaisen käsi ja jalka ojentuu samanaikaisesti, 20 lantion nostoa, 10 + 10 kyljellään tehtävää vatsalihasliikettä (samalla vähän olkapäällekin liikuntaa), staattinen vatsalihaspito nenä maahan päin ja kyynärpäät maassa n. minuutti, 20 hyvää huomenta liikettä n. 26 kg ja muutama sukelluspunnerrs alkuun ja päälle 20 miesten punnerrusta.
Voi olla että tuossa on arkiaamuun / kiireeseen vähän liikaa joten karsin sitten jotain pois, mutta katsotaan.
Hm.. tuumailin tuossa aamulla myös, että pitäisi hankkia varmaan uusi sykemittarin lähetinvyö, mutta toisaalta houkuttelisi kyllä sellainenkin sykemittari joka osaisi mitata kävely/juoksu/hiihtomatkoja. Täytynee vepata ovatko kalliitakin. Siitä vois olla kyllä hyötyä tällaisessa reenaamisessa. Jos siinä olisi vielä hyvä sekundaattori niin olisi oikein monitoimilaite.

lauantai 5. syyskuuta 2009
paluu kuntoilun pariin..
Ahkeran reenaamisen kunniaksi pidin muutaman päivän liikuntabreikin ja puuhailin muuta. Tänään oli jo vähän sellainen fiilis että vois jotain pientä tehdä joten kävin 2 tunnin sauvakävelyllä.
Lenkillä tuumailin että voisin yrittää viikon sisällä juosta treenimielessä kympin jotta vähän näkisi millaista vauhtia sen jaksaisi juosta. Mietin myös tulevaa saliohjelmaa.
Suunnittelin että voisin ostaa ihan kuukausikortin ja tekisin 2-3 kuukauden totuttelevan kuntosalijakson. Salilla pyrkisin käymään 3 kertaa viikossa ja viikolla yrittäisi käydä salilla aamusta ennen töiden aloittamista. Liikkeet olisivat:
1 kerta koko kroppa: leuanveto, penkkipunnerrus, etukyykky, maastaveto
2 kerta yläkroppa: leuanveto, penkkipunnerrus, dippi
3 kerta alakroppa: etukyykky, maastaveto, askelkyykky
Eli käytännössä pääliikkeet tulisi tehtyä kaksi kertaa viikossa. Mutta sitten se tärkein osuus. Tämä pitää tehdä riittävän kevyesti!!! Muuten väsähdän heti kun muu liikunta tulee päälle.
Alustavasti tuumailin että aloittaisin penkin ja etukyykyn 50 kg painoilla ja maastavedon 80 kg:lla. Sarjat olisivat 2*5 koko kropan päivänä ja 2 tai 3*5 noissa ylä ja alavartalo päivissä. Progressiota tulisi sitten siten että lisään joka kertaa painoihin pp ja kyykyssä 1,25 kg ja mavessa 2,5 kg.
EDIT: laskeskelin että tuo ohjelma ei ole kovinkaan kunnianhimoinen ja voi käydä tylsäksi jos hinkkaa aina samalla tavalla. Tuumin sitten että jos lähtisin 2-3 viikkoa tuolla ja sitten vetäisin 2-3 viikkoa kovemman progression eli 2,5 kg ja 5 kg kerta ja sitten taas 2-3 viikkoa 1,25 ja 2,5. Samaten vois hakea vaihtelua sarjapituuksilla. Tyyliin 2*6, 3*4 tai 3*5..
Kokonaistavoitteena ei ole vielä niinkään saada kauheasti painoja lisää vaan totutella nyt ylipäätään säännöllisempään kuntosalilla käyntiin ja reenaamaan kuntosalilla samanaikaisesti muun liikunnan kanssa. Katsotaan miten käy. Tässä kuussa käyn vain silloin tällöin salilla, mutta tv. mukaan ensi kuussa voisi sitten aloittaa jo säännöllisemmin.
Tein myöhemmin päivällä vielä keskivartalotreeniä kerran abs in bed videon tahtiin n. 5 minsaa, kerran 100 reps 6 min abs videon tahtiin ja kerran lorie bakerin tahtiin (2,5 minsaa)

tiistai 1. syyskuuta 2009
vapaata..
100:n postauksen ja ahkeran reenaamisen kunniaksi ajattelin pitää tänään liikunnasta kokonaan vapaata. Motivaatio on hyvä, mutta kyllä tässä elämässä reenatakin vielä keritään.
Sillai todella mielenkiintoista nähdä kuinka hyvään kuntoon sitä vuodessa tai parissa tulee. Jeejee. Tästä jatketaan.

maanantai 31. elokuuta 2009
Kuntoilublogini 100:s postaus..:)
Tänään tuli täyteen sadas postaus tähän blogiini. Kesä on mennyt vauhdilla ja tuntuu ettei siitä niin kauaa ole kun tämän kuntoiluvillityksen aloitin.
Nyt on hyvä katsoa vähän taaksepäin. Minusta tuntuu että pääasian olen tavoittanut kohtuullisen hyvin. Eli ilon liikkua ja lähes päivittäin. Väkisin en ole reenannut muistaakseni kertaakaan. Hivenen tahmeaa reeni on kuitenkin joinakin kertoina ollut ja sen luulen johtuvan siitä etten ole vielä oppinut reenaamaan oikein. Eli suhteuttamaan viikon tai parin jaksolle oikeat määrät kevyttä, keskiraskasta ja raskasta liikuntaa. Kaikkia niitä näemmä tarvitaan. Mutta pikkuhiljaa tässä opitaan. Esimakua sellaisesta positiivisesta kierteestä olen kuitenkin jo saanut. Toivottavasti kunnon kohottaminen etenee entistä nousujohteisemmin, rennommin ja paremmalla fiiliksellä syyskauden..:)
Nythän aion tehdä tosiaan pieniä muutoksia. Tänään aloitin aamujumpalla ja mietin siinä samalla aionko tehdä elämäni loppuun asti nämä samat liikkeet aamulla. Päädyin sitten tekemään tänään vähän voimistelu/pilates tyyppisemmän aamuvoikan. Se tuntuikin todella hyvältä. Kokeilen vähän eri systeemejä ja teen siitä sitten rutiinin taas vähäksi aikaa.
Tänään kävin vähästä aikaa myös kuntosalilla. Totuttelen taas pikkuhiljaa myös raskaampien painojen nosteluun. Kotona tein sitten vielä erittäin kevyesti 30 minuuttia crosstraineria ja päälle 40 minuutin kävely barefoot tossuilla.
Tämän syksyn aion jatkaa vielä tällaista peruskunnon kohottamista ja katson keväällä sitten mahdollisesti uusia kuvioita. Odotan innolla myös sulkapallon aloittamista ja mielenkiintoista nähdä miten mulle käy siellä Lassen Hölkässä. Nyt kun tuumin niin olen tyytyväinen kunhan nyt menen sen juoksemaan. Kivempi niin kuin yrittää väkisin jotain aikaa. Jännittää jo nyt miten käy..:)
Kiitos kaikille teille jotka olette lukeneet blogiani/ kommentoineet. Tsempataan toisiamme jatkossakin!

sunnuntai 30. elokuuta 2009
Sauvakävelyä ja treeniohjelman funtsailua..
Tänään on taas hyvä ja optimistinen fiilis. Aamulla tein aamujumppaa ja sen jälkeen kävin kahden tunnin sauvakävelyllä.
Siinä kävellessä mietiskelin että muutan vähän reeniohjelmaani. Pyöräily tosiaan vähän kyllästyttää jo niin aloitan nyt ainakin sen sulkapallon. Yritän mennä tällä viikolla jo vähän testailemaan. Tän kuun panostan vielä lenkkeilyyn ja yritän tehdä 200 - 800 metrin vetoja urheilukentällä. Jos mitään supertärkeää estettä ei tule niin käyn juoksemassa sen Lassen Hölkän. Siitä voi tulla ihan kivaa. Mullahan ei ole kunnostani oikein selkeää käsitystä, mutta luulisi että se 10 km menisi alle 1 tuntiin. Toisaalta mulla ei ole nyt takana kuin 15 juoksulenkkiä kestoltaan 20 - 40 minuuttia, mutta toisaalta taas pitkiä 1,5 - 2 h kävelylenkkejä on ainakin samat 15 kpl + pitkät pyöräilylenkit 9 ja lyhyemmät crosstrainer sessiot 13 + lyhyet kävelyt ja muu reeni. No.. sittenhän se nähdään..:)
Jossain välissä teen myös cooperin testin. Oliskohan se muuten hyvää reeniä sitä Lassen hölkkää varten vai tekiskö vasta sen jälkeen?
Jep. Mutta sellainen reeniohjelman muutos on mielessä myös, että lokakuussa voisin aloittaa aktiivisemmin kuntosalilla käynnin ja voisin tehdä elämäni ensimmäisen oikeasti tavoitteellisen ja progressiivisen kuntosaliohjelman kahdeksi kuukaudeksi. Mutta palataan tämän fundeeraamiseen eri kerralla.
EDIT: tein vielä näin nukkumaan mennessä ensin jalkapohjan pikkulihaksia ja tasapainoa vahvistavia liikkeitä 4*10 ja sitten 100 reps vatsalihasreenin you tube videon tahtiin. täytyykin katsoa löytyisikö lisää vatsalihasvideoita/ sellaisia missä olisi staattisia pitoja niin tulisi monipuolisuutta lisää.
EDIT2: tein vielä tuollaisen nopean parin minuutin reenin jossa oli vähän pilates tyyppistä stuffia. http://www.youtube.com/watch?v=RMWBLG4syRQ&feature=related Staattisia pitoja en kauheasti videoilta löytänyt, mutta täytynee tehdä niitä vaikka omatoimisesti. Lankut on ainakin tehokkaita.

kävely (sauvat)
Launtaina vain hyötyliikuntaa..
Launtaina kuntoilut jäi aika vähiin. Olin vähän down ja vaikka olisin kyllä elimistön puolesta jaksanut reenailla niin ei vain huvittanut. Päivän liikunnaksi jäi 40 minsaa hyötyliikuntapyöräilyä ja 1 kierros kotipunttisliikkeitä. Merkkaan tuon nyt kokonaisuudessaan hyötyliikunnaksi.
Perjantain reenit ja maksimikestävyys..
Muutama päivä jäi blogipäivityksiä väliin, mutta ei se mitään. Nyt on taas motivaatiota siihenkin.
Perjantaina aloitin aamun perinteisesti aamujumpalla. Koska viikko oli ollut niin kovin kiireinen niin perjantain otin duuni mielessä suht. rennosti. Duunipäivän päätteeksi suuntasin sitten juoksulenkille. Tein taas alkukävelyn 10 minsaa jonka aikana vähän hyppelyjä, polvennostokävelyä ja -juoksua yms.
Lenkki oli taas tämä uusi eli pidempi. Vaikka keho tai erityisesti pää oli väsynyt viikosta niin mulla oli sellainen fiilis että elimistö haluais vähän rääkätä itseään. Juoksin vähän normaalia nopeammin ja juoksuosuuden kestoksi tuli 37 minsaa keskisykkeellä 162. Ne parit pitkät portaa menee aika kivasti, mutta lenkin vika ylämäki joka on tosi jyrkkä ja pitkä on aika tappoa..:) Toisaalta huomaa että kunto on noussut. Siinä vikassa mäessä syke nousi nyt yli 190:n ja melkein maksimiin ja jalat oli vähän hapoilla, mutta silti syke laski aika nopeasti vikalla tasaisen pätkällä. Hapenottokyky vois olla kyllä parempi. Siinä ylämäessä tuli fiilis että tekis mieli vetää syvään henkeä, mutta toisaalta pelkäsin että keuhkot menee ympäri.. Tyydyin sitten huohottamaan sellaista aika pintahengitystä.
No. Se lenkki teki terää, mutta nettailin sen jälkeen vähän kaikenlaista ja aloin ajattelemaan että jos oikein fiksu olisin niin ehkä mun pitäisi tehdä nykyistä enemmän maksimikestävyysharjoittelua. Elimistö taitaa kaivata sellaista. Sen voisi tehdä kuitenkin ihan pienissä erissä erillisenä reeninä esim. tosiaan tekemällä 800 metrin vetoja urheilukentällä. Hm.. Jos tekisi noin niin todennäköisesti kokonaisreeni tuntuisi kevyemmältä ja kunto nousisi varmaan nopeammin.

torstai 27. elokuuta 2009
jumppailua ja vähän muutakin..
Päivän aloittelin taas perinteisellä aamujumpalla. Päivä oli jo vähän leppoisampi kuin alkuviikosta joten tänään jäi taas vähän energiaa muuhunkin kuin työntekoon. Tosin en nyt ihmeitä jaksanut rehkiä muutenkaan.
Kotona tein puoli tuntia cross trainerilla ja siinä samalla 3 *10 sarjat kotipunttailua (vipunostot eteen ja sivulle kevyt kp, ppunnerrus kp, kulmasoutu-, hyvää huomenta-, maastaveto- ja hauiskääntö myötä tangolla) Lisäksi yhteensä 5 leukaa.
No. Tuo riittää tälle päivälle. Nyt uinumaan.

keskiviikko 26. elokuuta 2009
aamujumppa eikä muuta..
Tänään en ennättänyt tehdä muuta kuin aamujumpan. Toisaalta ei sillä niin väliä. Onhan tässä tullut kuntoiltua taas monta päivää putkeen joten lepopäivä välissä vain kehittää kuntoa.
Eli nyt chillataan hetki ja sitten moikkaamaan nukkumattia.

tiistain kuntoilut..
Eilisen tiistain aloitin aamujumpalla. Päivä oli kohtuullisen pitkä ja tulin myöhään kotiin. Kävin kuitenkin vielä kävelyllä n. 1 h verran (lenkin aikana tein telineissä 3*10 pystypunnerrus/rive sekamuodon ja 3*5 leukaa myötäotteella) niillä viisvarvastossuilla ja nettitelkkaria katsellessa tein vielä puoli tuntia cross trainerilla.
Tänäänkin on paljon ohjelmaa mutta loppuviikko vähän vapaampaa. Tuo lenkin lihaskunto-osuus on vähän rajalla merkataanko kotipunttikseksi, mutta laitan nyt kuitenkin.
Tänäänkin on paljon ohjelmaa mutta loppuviikko vähän vapaampaa. Tuo lenkin lihaskunto-osuus on vähän rajalla merkataanko kotipunttikseksi, mutta laitan nyt kuitenkin.
Tunnisteet:
aamujumppa,
cross trainer,
kotipunttis,
kävely (viisvarvastossut)
maanantai 24. elokuuta 2009
puuh..
Tänään rauhoituin oikeastaan ensimmäistä kertaa nyt kun istahdin tähän koneen ääreen ja mussutan tässä samalla iltapalaa. Olo on kuitenkin mukava. Tulin just lenkiltä ja elämä tuntuu haasteistaan huolimatta kauniilta. Tää on niitä elämän pieniä hyviä hetkiä. Rauhoittuminen kiireisen päivän jälkeen nimittäin.
Aamun aloitin perinteiseen tapaan jumppaamalla. Päivän singahtelin paikasta toiseen tärkeänä tai vähemmän tärkeänä ja nyt illasta tein sitten uuden juoksulenkkini alkuhyppelyineen. alkukävely/hyppely 10 min + lenkki 39.40 ks 149 + loppukävely 10 min.
EDIT: tein vielä sen 100 reps keskivartaloreenin ja ihan muutaman vipunoston kevyillä käsipainoilla eteen ja sivuille + 5 pystypunnerrusta käsipainoilla sekä huikean yhden leuan.

sunnuntai 23. elokuuta 2009
Sunnuntaikävelyä ja hyvä fiilis kuntoilusta
Tänään en jaksa tehdä mitään raskasta. En olisi kuitenkaan saanut kotona mitään ihmeellistä aikaan niin ajattelin käydä kävelyllä. Kävelyn tein rennosti sunnuntaikävely tyyppisesti. Kestoa lenkille tuli n. 2 h. Sää on edelleenkin ihan kesäinen joten mikäs tuolla on kävellessä. Itseäni ainakin tuommoinen pitkä kävely rentouttaa kummasti. Kävelyssä on varmaan paljon terveyshyötyjä. Verenpaine varmasti laskee, verenkiertojärjetelmä paranee jne.
Kaikenkaikkiaan mulla on kuntoilusta oikein hyvä fiilis. Kop kop. Täytyy toivoa että näin jatkuu edelleen. Mua motivoi jo sekin että kunhan jatkaa tällai rennosti, mutta päättäväisesti niin ensi kesänä on varmsti jo hyvässä kunnossa. Sitten siirrellään puita juurineen..:)
Ennen tuota kävelyä tein kierroksen: pystypunnerus kp, vipunostot eteen ja sivulle kevyt kp, maastaveto-, kulmasoutu-, pystypunnerrus- ja hauiskääntö myötäotteella tangolla. Syön tässä välissä ja yritän tehdä illemmalla vielä toisen kierroksen jos vain jaksan/ huvittaa.
EDIT: tein nuo edelliset liikkeet toiseen kertaan mm-kisoja katsellessa + kolme leukaa ja äsken tein vielä 2 kierrosta seisaaltaan tehtäviä vatsalihasliikkeitä (kolme liikettä) ja kerran abs in bed (5 minsan reeni) Nyt energiat on aika vähissä joten fiksu jos olisin niin pikaisesti pehkuihin.

lauantai 22. elokuuta 2009
EDIT: palauttelua ja kesäsäästä nauttimista
Sää on niin mainio, että pakkohan siitä on vielä nauttia. Kävin vielä palauttavalla kävelylenkillä. Tein sen noilla viisvarvastossuilla ja kesto oli jotain 50-60 minuuttia. Luonto oli tosi nättinä ja puut suhisi tuulessa. Olipa mahtava keli.
fillarointia ja tuumailua..
Aamu oli niin nätti että vaikka en ihan 100 motivoitunut ollutkaan fillaroimaan niin ajattelin kuitenkin tehdä fillarilenkin kun on vielä kesä. Nautitaan näistä säistä niin kauan kuin voidaan.
Eli ohjelmassa oli 20 + 20 lenkki.
Hymy oli hyytyä aika nopeasti lähdön jälkeen. Vastatuuli oli melkoinen ja jonkun 5km jälkeen ..tutti suoraan sanottuna aika lailla. Lihakset oli vähän väsyneet ja hirmuinen bofori vastaan. Tuntui ettei liiku mihinkään. Yritin järkeillä että tullessa on helpompaa kun on myötätuulta. Olin myös päättänyt että tänään en fillaroi lujaa, koska olo oli vähän väsy. (leposyke oli aamulla kuitenkin 51 niin ylirasitusta ei ainakaan pitäisi olla)
Menomatkaan meni sitten kaiken kaikkiaan 54 minuuttia ja keskisyke oli 141. Eli aika hitaasti meni. Sitten taas kahvit ja munkit&leivät huiviin. Tulomatkan ajattelin tehdä rennosti ja toivoin että olisi oikeasti myötätuuli. Ja olihan se. Lähdin ihan rennosti liikkeelle ja vauhti oli kova. Vaikka olin väsynyt niin tuntui että nyt pääsisi suht. helposti sinne 40 minuutin pintaan. Joten pakkohan sitä oli yrittää. Tulomatka tulikin sitten 38.40 keskisykkeellä 167. Jos olisi alunperin ollut levännyt niin olisi ihan hyvin voinut päästä johonkin 35 minssan. Nyt tuo oli kyllä maksimi. Olin vähällä simahtaa tuossakin ja en jaksanut tehdä minkäänlaista vauhdin kiristystä lopussa.
Ihan hyvä fiilis fillarilenkistä, mutta nyt joko vähennän fillarointia, etsin uusia lenkkejä tai vaihdan esim. maastopyöräilyyn. (maastofillarikin mulla olisi, mutta ei ole tullut vain käytettyä) Tuo sama lenkki alkaa tuntua tylsältä ja huono puoli saman tahkoamisessa on että sitä ei tule tehtyä rennosti. Osa (typerä osa) minussa ajattelee liikaa että aina pitäisi parantaa, olla nopeampi tms. Tuota voisi kiertää kun vaihtaisi lenkkejä, lajeja yms. Ei voi vertailla niin paljoa..
No. Katsotaan jaksaako tehdä enää muuta tänään. Ei ainakaan pakko ole. Kyllä tämäkin jo riittäisi tälle päivälle. Mutta nyt on oikeasti aika kiva fiilis että tuli tuo lenkki tehtyä, enkä luovuttanut vauhdin suhteen vaikka vähän olisi mieli tehnyt..:)

perjantain liikkumiset..
Perjantaina oli reissupäivä, mutta koska aamujumppaan ei paljoa aikaa mene ja sen avulla saa itsensä hereille niin aloitin päivän sillä. Päivä oli kiireinen ja ajoa tuli paljon, mutta syötiin ja kavhiteltiin kuitenkin hyvin, koska ne on kumminkin tärkeitä sosialisoimisen kannalta ja työ on silloin hauskempaa ja kukapa koko aikaa jaksaa puurtaa. Kotiin tultua tein sillai rennosti 25 minsaa cross traineria sekä 10 pystypunnerrusta 25 kg ja 5 leukaa.
torstai 20. elokuuta 2009
kahvia, lisää kahvia ja vähän reenejäkin..
Aamulla väsytti vähän, kun katsoin illalla mm-kisoja ja puuhailin muutenkin kaikenlaista. Parin torkun jälkeen aloitin aamun kuitenkin sitten perinteisellä aamujumpalla. Ihan hyvä rutiini sen on.
Päivä oli kiireinen ja harvinaista kyllä lunchi jäi väliin. Harmi sinänsä kun korvasin sen liiallisella kahvinjuonnilla.. Päässä hurisee vieläkin.
Kotiin pääsin viiden pintaan ja vaikka hivenen olisi houkutellut jäädä loikoilemaan sohvalle/katsoa mm-kisoja niin päätin lähteä kävelylenkille kun olin kerta näin suunnitellut + tiesin että siitä tulee hyvä fiilis. Tänään nappasin ensi kertaa sauvat mukaan kun sellaiset kuitenkin omistan.
Lenkki meni varsin mukavasti ja mittaa sille tuli 1h 40 minuuttia. Ennen lenkkiä tein kierroksen kotipunttisliikkeitä (pystypunnerrus kp, vipunostot eteen ja sivulle + kiertäjäkalvosin kevyt kp, hauiskääntö myötäote -, kulmasoutu-, hyvää huomenta-, pystypunnerrus tangolla + 3 leukaa.) ja lenkin jälkeen samaiset sitten toiseen kertaan- Lopuksi tein abs in bed videon tahtiin keskivartalon eli yhteensä 5 minsan vatsalihasreenin.
Nyt ajattelin syödä iltapalaksi ainakin marjoja&rahkaa+vähän mysliä ja katsella vähän mm-kisoja. Huomenna pitää herätä taas aikaisin kun olen reissussa koko päivän. Toivottavasti pääsen inhimillisessä ajoin himaan.

keskiviikko 19. elokuuta 2009
aamujumppaa, lenkkiä ja reenaamisen repaleisuudesta..
Seurailin huvikseni nyt joka aamu tuota leposykettä. Eilen oli käytännössä normaaleissa lukemissa. Tänään en jaksanut mitatakaan.
Reenaaminen on ollut nyt jotenkin repaleista. Ehkä keskeisin syy on etten ole tehnyt pitkiä kävelylenkkejä vähään aikaan. Ne on siinä mielessä mulle varmasti fiksuja että nostavat peruskuntoa, mutta eivät ole liian kuormittavia. Toisaalta mun pitäisi käydä ehkä kuntosalillakin, jotta välillä nostelisi vähän isompia painoja. Se on jostain syystä tosi rentouttavaa. Tausta-ajatuksena tässä pohdinnassani taitaa olla että viikon reenit pitäisi muodostua siten että siellä olisi enemmistö kevyttä liikuntaa, jonkin verran keskiraskasta ja vähän raskasta. Mikään noista yksin ei ole hyvä. Kärjistettynä pelkkä keskiraskaan liikunnan tekeminen kuormittaa jo kohtuullisesti, mutta jos koskaan ei ota kaikkia tehoja irti niin ei myöskään rentoudu. No.. katsotaan mitä tässä tapahtuu.
Aamun aloitin tänään taas perinteiseen tapaan aamujumpalla. Nyt pitäisi alkaa tekemään taas töitäkin.
EDIT: duunin jälkeen tein juoksulenkin. alkukävely 10 minsaa jonka aikana polvennostokävelyä ja -juoksua, vähän hyppelyä ja kyykkyhyppyjä, juoksu se pidempi uusi lenkki = 40 minuuttia keskisyke 150 (sisälsi pari kertaa ne pitkät portaat) + oikeasti avojaloin loppukävely 10 minsaa. Jos oikein muistan niin nyt tämä uusi pidempi lenkki meni alemmalla sykkeellä ja nopeammin kuin viimeksi.

sunnuntai 16. elokuuta 2009
viisvarvastossu -rapsa
Pakkohan ne viisvarvastossut oli käydä kokeilemassa. Niillä on oikeasti aika kiva kävellä. Jotenkin sitä on lähempänä luontoa ja olo on silla positiivisessa mielessä "alaston" ja kepeä.
Otin varmuuden vuoksi lenkkarit reppuun ja lähdin kävelylle asfaltin kautta tuollaiselle hiekkapohjaiselle lenkkipolulle. Kävelin viisvarvastossuilla about 45 minsaa, mutta sitten ajattelin vaihtaa varmuuden vuoksi lenkkareihin ja kävelin loput 10 minsaa (asfaltin) himaan niillä. Oli muuten hassu olo laittaa tuollaiset ylipehmeät ja vaimennetut lenkkarit jalkaan "avojalka" kävelyn jälkeen.
Ihan hyvä fiilis näistä tossuista. Mielenkiintoista nähdä mikä vaikutus niillä on kun tekee säännöllisemmin. Lenkin keskellä tein telineissä 2*5 leukaa ja 2*10 ppunnerrusta.

kivoja uusia juttuja ja pohdiskelua..
Kävin eilen ostamssa sellaiset 5-varvastossut..:) Hauska päästä kokeilemaan niitä tässä lähiaikoina. Alkuun ajattelin tehdä niillä ihan lyhyitä kävelyjä. Jännä nähdä miltä ne tuntuu. Sen uskon kyllä täysin että avojaloin kävely kehittäisi jalan pieniä lihaksia ja parantaisi jalan asentoa. Nähtäväksi jää miten hyvin sama efekti tulee noilla tossuilla.
Aamulla mittasin taas leposykkeen. Näyttäisi että syke olisi ollut muutaman pykälän alhaisempi kuin eilen. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää kuinka paljon leposyke vaihtelee luonnostaan? Kuinka nopeasti se alkaa nousta ja kuinka nopeasti se laskee. Enhän tuohon ole aiemmin mitään huomiota kiinnittänyt. Sellaista lueskelin nopeasti netistä että yhtenä reenaamisen vaikutuksen mittarina käytetään makuu leposykkeen ja seisonta-asennossa otetun leposykkeen erotusta. Tai jotain sellaista. Täytyy lueskella siitä lisää.
Niin tai näin. Ilman sykkeiden tuijotteluakin fiilis on että pari kevyempää päivää tekee terää. Äsken söin jättimäisen pitsan lähimestassa, joten energiavarat on ainakin lepoa ajatellen turvattu..
Mutta nyt jatketaan mm-kisojen seurantaa. Loistosuoritusten lisäksi saa aimo annoksen silmänruokaa. Tsekatkaapa vaikka naisten seitsenottelua..:) Ja eiköhän sieltä tasapuolisuuden nimissä löydy monesta lajista varsin mallikkaita miesurheilijoitakin.

lauantai 15. elokuuta 2009
fillarointia yms.
Tänään skippasin aamujumpan. Paino olikin taas 77,5 joten ei tuossa nyt suurta muutosta ole tapahtunut, mutta samapa tuo.
Ajattelin käydä tekemässä normi fillarilenkin. Mittasin huvikseni leposykkeenkin. Hm.. oli huomattavasti korkeampi kuin normaalisti. Nyt oli jotain 58 joka on 5 pykälää normia korkeampi. En tiedä onko rasittumista vai johtuiko eilisen kovista vedoista + aika kovasta rullaluistelulenkistä. Ajattelin kuitenkin tehdä fillarilenkin ja pitää sitten pari kävelypäivää.
Lenkki oli normi 20+20. Meno tuntui vähän raskaalta, mutta aika oli 43.45 ja keskisyke vain 133 joten se meni tosi hyvin. Suhteessa taisi menon osalta olla paras aika/keskisyke. Siitä innostuneena ajattelin tehdä hyvän ajan tullessa, mutta alusta asti tuntui raskaalta. Koko ajan oli vastatuuli, mikä selittänee menomatkan hyvän ajan ja alhaisen keskisykkeen. Tullessa aika oli 47.20 ja keskisyke korkea 163. Olin myös lähellä simahtaa henkisesti muutamassa ylämäessä ja suoralla missä tuuli kivasti vastaan. Ajattelin kuitenkin tulla tasaista vauhtia takaisin ja olla luovuttamatta. Levätään sitten lenkin jälkeen. Jos noista jotain voisi päätellä / mikä fiilis on muutenkin niin kunto on noussut, mutta muutama kevyempi päivä tarvitaan nyt väliin.
No. Ei tässä enää väsy ole. Nyt tehdään pari päivää vain kävelyä tai kevyesti crossarilla ja ehkä jotain kevyttä kotipunttia.
EDIT: illemmalla tuli hyötykävelyä vielä joku 40 minsaa.. merkataan sekin reeniksi ettei huijaa itseään kun pitää nyt ottaa vähän kevyemmin.

perjantai 14. elokuuta 2009
Life of Brian..
No niin. Tänään oli jo parempi päivä.. Asiat alkoivat mennä taas parempaan suuntaan ja fiiliksetkin oli näin ollen paremmat. Myös kuntoilun suhteen.
Aamulla tein yllätysyllätys aamujumpan. Musta on oikeastaan aika mukavaa että teen melkein aina samat liikkeet. Ei tarvii sen kummemin aamulla miettiä mitään. Voi herätellä itseään siinä samalla. Nythän olen tehnyt rutiinilla: 20 maastavetoa 23 kg, 20-25 kyykkyä oma paino, 20 lantionnostoa, 20 "pyöräily"vatsalihasliikettä, 10 naisten punnerrusta, 10 suoraa + 10 ja 10 vinoa vatsarutistusta, 15-25 miesten punnerrusta.
Lopetin duunit vähän ennen neljää ja suuntasin urheilukentälle. Tänään ajattelin tehdä vähän pidempiä vetoja. Parin lämmittelykierroksen jälkeen repäisin 800 m vedon ja sitten kierros kävelyä ja 200 metrin vedon. Tuo 200 metrin veto oli tosi hyvä muuvi. Tuntui että menee lujaa, mutta voi keskittyä tekniikkaan. 40-60 metrin vedossa tulee mentyä liian lujaa ja häsellettyä. Täytyykin alkaa tekemään tällaisia pitkiä vetoja välillä. Noi olikin niin raskaita etten viittinyt repiä enempää ja ajattelin tehdä jotain muuta päälle. Himassa vaihdoin rullaluistimet ja kävin 48.30 minsan lenkillä keskisykkeellä 152. Keskisyke kohtu kova, mutta jotenkin sellainen fiilis että elimistö kaipaisi välillä vähän kovempaakin rääkkiä kuin tuo. Toisaalta tuo menee vielä hyvin aerobiseen liikuntaan kun on 78% maksimista.
Voip olla etten tee enää muuta tänään. Hivenen kiinnostaisi käydä pitkästä aikaa viikonloppuna salilla, mutta toisaalta nyt on vielä kesä ja siitä on kiva nauttia ja ennättäisihän sitä käydä salilla sitten talvellakin. Sitten voisi tehdä vaikka parin kuukauden intensiivisen ja punttikuurin..
Ai niin. Painohan on pysynyt aika samana, mutta tänään taisi olla aamulla 77,1 ja eilen kävi 76,8:ssa. Eli pienessä laskusuunnassa.

paino,
rullaluistelu,
yleisurheilu
torstai 13. elokuuta 2009
pientä kuntoilua, mutta eiköhän tämä tästä taas..
Tänään oli vähän vaisu päivä. Niin kuntoilumielessä kuin muutenkin.
Aamulla tein aamujumppaa, mutta olin illalla niin veto pois ettei huvittanut lähteä enää lenkille tms. Sen verran tein että kotipunttailin yhden kierroksen vipunostot, kulmasoutu, askelkyykky, pystypunnerrus, 5 leukaa ja tein sen 100 reps keskivartaloreenin.
Sinänsä hyvä että päätin kirjoittaa tänäänkin tämän blogitekstin. Ilman tätä olisi jäänyt tekemättä nää iltatsydeemit.
Huomenna päivä uusi.

keskiviikko 12. elokuuta 2009
jumppaa, cross traineria ja kotipunttia..
Hm.. saas nähdä pidensinkö lenkkiä vähän liikaa kerralla. Jos oikein fiilistelen niin aamulla huomasin pohkeessa jotain ja taas tuntuisi varmaan juoksun iskussa jos juoksisi. Vaikea sanoa onko se vain lihaksessa vai painaako joku kalvo jonnekin tms. Niin tai näin niin pitää seurailla tilannetta. Kuten varmaan tekstistä huomaa niin varon liiallista rasittamista yli kaiken..:)
Tänään tein taas perinteisen aamujumpan ja äsken tein n. 30 minsaa cross traineria sekä pari sarjaa kulmasoutua ja hauiskääntöä sekä kolme sarjaa kevyillä käsipainoilla vipunostoja sivulle ja eteen, kiertäjäkalvosimia + lisäksi vähän grippereitä ja 10 leukaa. Tuo riittää tälle päivälle. Olin vähän väsy kun tulin kotiin vasta vähän aikaa sitten ja olin koko päivän menossa. Jotenkin tuli fiilis että mitä vaan tekisin tuon päälle niin ei se kuntoa nosta. Huomenna sitten taas levänneempänä jotain muuta.
Tässä tällekin päivälle tanssimusiikkia: Delerium Silence http://www.youtube.com/watch?v=kEvE_04x-xI

tiistai 11. elokuuta 2009
kotipunttailua, juoksua ja you tuben selailua..
Jouduin odottelemaan aika pitkään päivällisen sulamista. Mulle harvinaista että lounas jäi väliin, mutta sen takia söinkin sitten hirveät mätöt päivällisellä.
Vaikka maha oli vielä melkoinen potkupallo niin lenkki meni aika kivasti. Juoksu alkaa tuntua kevyemmältä. Jalat tuntuivat hyviltä myös. Vedin tänäänkin sen pidemmän lenkin ja nyt kun oli sykemittarikin niin tiedän myös lenkin pituuden. Eli juoksua tuli 42 minuuttia keskisykkeellä 152. Alkukävelyn 10 minsaa aikana tein vähän polvennostokävelyä, juoksua, kyykkyhyppyjä ja muuta hyppelyä. Lenkin aikana vedin pariin kertaan myös pitkät portaat ylös.
Hivenen tuumasin pidensinkö lenkkiä kerralla liikaa 25 -> 42, mutta katsotaan pari viikkoa näin ja jos jaloissa tuntuu jotain outoa niin tiputetaan johonkin 35 minsaan. Lenkin lisäksi tein kotipunttailua. Lisäsin sekä käsipainoihin että tankoon 2,5 kiloa jotta tulee vähän kehitystä. Samaten tein useampaa liikettä mutta kutakin liikettä vain kaksi sarjaa. Liikkeet olivat: kp pystypunnerrus * 10, tangolla hauiskääntö myötäotteella * 10, kulmasoutu *15, hyvää huomenta *20, pystypunnerrus * 10. Lisäksi tein 10 leukaa vastaotteella + muutaman sarjan kiertäjäkalvosimia ja keskivartaloreeniksi kaksi kierrosta tämän videon liikkeitä http://www.youtube.com/watch?v=TGRjfYXqyVE (tämän vika liike on muuten mielestäni tosi hyvä myös jalkapohjien pienille lihaksille ja tasapainolle) ja kerran tämän. http://www.youtube.com/watch?v=bzVPWbcRKgA
...............................
Koska postaus oli muuten tylsä niin piristän sitä tanssimusiikin ystäville mahdollisesti tutulla biisillä.. Kosheen, Catch http://www.youtube.com/watch?v=02exfOzdQOI

parin aiemman päivän reenit hyötyliikuntana..
Parin viime päivän "reenit" ovat tulleet hyötyliikuntana.
Perjantaina en ennättänyt tehdä mitään, kun olin reissussa koko päivän. Lauantaina ja sunnuntaona tein yhteensä varmaan jotain 13 tuntia ulkoremppahommaa. Kyllä se kokonaisuudessaa reenistä kävi kun välillä tuli vähän painavampien kamojen kantelua ja välillä pientä näpräystä.
Eilen illalla nukuin vähän univelkoja pois joten ei tullut tehtyä mitään, mutta tänään vois vielä harkita tekevänsä jotain. Täytyy sulatella kyllä vielä vähän päivällistä.

torstai 6. elokuuta 2009
tänään vain jumppailtu ja hyötykävelty..
Liikkuminen tekee pirteämmäksi ja tänäänkin sain itseni sängystä suht. hyvin ylös vaikka nukkumaan meno viivästyi jälleen kerran. Aamulla jumppailin ja päivällä tuli hyötykävelyä ehkä 30-45 minuuttia. En laita sitä kuitenkaan reeniksi. Sen verran vähäistä se oli.
Tarkoitukseni oli käydä juoksulenkilläkin, mutta huomasin että vasemman pohkeen yläreunassa tuntuu jotenkin omituiselle juoksun iskussa niin ajattelin ottaa varman päälle ja jättää lenkin väliin. Ei tässä nyt niin kiire ole. Tuumin että uiminenkaan ei olisi pahaa reeniä ja kyllä siellä kuntosalillakin voisi alkaa taas käymään niin ei tarviisi ainakaan pelätä liiallista lenkkeilyä, kun ei vaan ennätä käymään lenkillä..:)
Huomenna olen reissussa koko päivän joten katsotaan saanko mitään ihmeellistä aikaiseksi. Viikonloppuna saankin sitten kevyttä hyötyliikuntaa ulkoremppahommien merkeissä. Vaikken olekaan väsy niin tänään ei huvita kotipunttailukaan. Otan ihan ekstralepopäivän..

keskiviikko 5. elokuuta 2009
ainakin jumppaa, rullaluistelua ja elämän ihmettelyä..
Olo on nyt ollut vähän virkeämpi joten pääsin yhdellä torkulla tai jopa ilman torkkua aamulla sängystä ylös. Nukuttua tuli kuitenkin aivan liian vähän!!! Taas alkaa lepsua tuo nukkumaan meno. Innostuin katselemaan jälkijättöisesti kalevan kisoja ja muita urheilupätkiä nettitelkkarista.. Hatunnosto myös Jukka Keskisalolle. Vaikuttaa tosi fiksulta kaverilta ja tehnyt todella hienoja juoksuja.
No. sain kuitenkin tehtyä normiaamujumpan. Päivän päätteeksi kävin toisen kerran tänä kesänä rullaluistelemassa. Täytyy nyt aktivoitua tässäkin. Sopii hyvin esim. just tällaisiin tilanteisiin että räpylät on vähän väsy ja ei halua niitä liikaa kuormittaa jottei tule mitään rasitusvammoja. Tein 49 minsan lenkin keskisykkeellä 144. Ennen lenkkiä tein yhden 10 sarjan käsipainoilla pp, tangolla pp, tangolla hkääntö, tangolla kulmasoutu ja pystysoutu + 5 leukaa. Tuumasin että täytyy jatkossa vähän vaihdella näitä kotipunttisliikkeitä ettei tule mitään rasitusjuttua ja tulee tehtyä lihastasapainon kannalta suht. tasapuolisesti. Teen vielä pari sarjaa jotain kotipunttijuttuja ja sitten syömään ja lepäilemään.
EDIT: tein myös keskivartaloreenin

rullaluistelu
tiistai 4. elokuuta 2009
nyt chillataan..
Tulin just lenkiltä ja mukava heittäytyä sohvalle chillaamaan. Alunperin olin tuumaillut että vois mennä vaikka pelailemaan sulkapalloa, mutta ko. seuran vuorot alkaakin vasta syyskussa, joten siitä ei sitten tullut mitään.
Unohdin hakea sykemittarin huollosta niin tein lenkin ilman sitä. Tänään tein siinä alkukävelyn yhteydesä vähän polvennostokävelyä, -juoksua sekä kyykkyhyppyjä. Lenkin alkupuolella ja puolessa välissä innostuin askeltamaan yhdet pitkät portaat ylös niin nopeasti kuin pystyin. Sykkeet nousi varmaan aika mukavasti..:) Tein myös noin 10 minuuttia normaalia pidemmän lenkin. Lenkki meni tosi kivasti ja jalat tuntuu ihan hyviltä, mutta koputetaan puuta jotta vois alkaa tekemään jatkossa tällaisia 35-40 minsan lenkkejä.
Ei tuo juoksu vieläkään superkevyttä ole, mutta tuntuu että eteenpäin mennään.
Aamulla tein aamujumpan ja yritän tehdä tässä illan mittaan kevyen kotipunttissessioni. Keskivartaloakin olisi kiva reenata, mutta pitäisi etsiä joku uusi video missä olisi vähän erilaisia liikkeitä. Esim. staattisia kyljellään tehtäviä tms.. Ei jaksa tehdä samoja joka päivä. Muuten tulee lihakset kipeäksi.

juoksulenkki,
keskivartalo,
kotipunttis
maanantai 3. elokuuta 2009
paluu rutiineihin..
Mulle taitaa sopia tällainen joka päivä tapahtuva kevyt reenailu. Tuntuu että piristyn siitä vain. Täytyy koputtaa puuta että jatkuu samalla tavalla.
Tänään tein taas aamusta aamujumppaa. Duunin jälkeen tein nyt vaihteeksi crossaria 45 minuuttia ja siinä samalla kolmen "tauon" aikana tuon normi kotipunttissession + 5 leukaa. Lopuksi tein vatsalihaksia sen postaamani kakkosvideon tahtiin eli seisaaltaan tehtävät versiot + muutama suorien ja vinojen vatsojen rutistus loppuun. Vähän vaikea sanoa oliko tuossa niin paljon keskivartalolle hittiä että voi laskea reeniksi mutta lasketaan nyt.
Hm.. itseasiassa tajusin että ko. videon viimeinen liike on tasapainon kehittämisen lisäksi loistava jalan pienten lihasten vahvistamisliike!! Tämä tulee ohjelmaan heti ja toivonmukaan usein. Varmasti parantaa juoksuasentoa. Kaivoin eilen esiin myös tasapainolaudan jota eilen illalla käytin. Täytyy laittaa se keskelle lattiaa jotta tulee nyt useammin käytettyä.
Tuumin eilen että vois hankkia sellaiset barefoot tai 5-varvastossutkin..

sunnuntai 2. elokuuta 2009
treeniohjelman hiomista..
Tuossa kävellessä kun oli aikaa taas mietiskellä niin ajattelin vähän hioa ja muuttaa reeniohjelmaani.
Se fillarin rataspakan vaihto osui itseasiassa hyvään saumaan lepoviikon päälle. Nyt olisi muutenkin hyvä muuttaa vähän ohjelmaa ja lisätä hivenen vastusta. Ei paljoa ja kaikessa vaan hippusen. Fillaroidessa se tuleekin ihan sillä että yritän käyttää suunnilleen samoja vaihteita kuin aiemminkin jolloin vastus on automaattisesti hivenen kovempi. Aamujumppaan en puutu mitenkään. Kotipunttissessiota vois yrittää tehdä entistä useammin jotta kädet tottuu hittiin. Toisaalta se korvaa puuttuvaa kuntosalireeniä, kun ne on jääneet kovin vähiin. Toisaalta nyt on kivempi olla ulkona ja käydään sitten huonoilla keleillä enemmän salilla.
Kunhan tässä saan aikaiseksi niin yritän ottaa mukaan esim. sen sulkapallon. Siinä tulee paljon "hyppelyä" ja räjähtäviä suorituksia ja jos en väärin muista niin rankkaa se on. Perusjuoksulenkkiin alan yhdistämään nyt alkuverryttelyyn hivenen polvennostokävelyä ja juoksua sekä esim. räjähtäviä kyykkyhyppyjä 5 - 10 kpl. Määrät pidän pieninä, mutta tuokin on kuitenkin kaikki lisää nykytilanteeseen. Itse juoksulenkkejä vois pidentää ehkä 5-10 minuutilla. Edellyttäen tietysti että jalat toimii. Ensimmäiset pari kuukauttahan meni tosi hyvin. Niin ja silloin tällöin mukaan otetaan kovat "maksimi" suoritukset. Mutta todellakin silloin tällöin eli suomeksi harvoin..:)

jumppaa, kävelyä ja ryhtiasioiden mietiskelyä..
"Aamu" käynnistyi normi aamujumpalla leppoisaan tahtiin. Eilen tuli juotua pari olutta ja erehdyin polttamaan muutaman savukkeenkin niin olin saanut jotenkin pään kipeäksi. Ehkä ressilläkin osuutta asiaan.. (krapulasta ei siis ollut kyse)
Vaikka isoa hedaria ei ollutkaan niin en viitsinyt lähteä juoksemaan vaan tein normi n. 1 h 50 min kävelylenkin. Kävely oli kevyttä, mutta nyt alan paremmin tiedostamaan jalan asentovirheen. Kävelin pronaatiotuettomilla lenkkareilla ja kieltämättä jalkapohjan lihakset (puuttuvat sellaiset) tai mitkä lie lihakset tuolla jaloissa päästää jalan virheasentoon. Helppohan tuo on pronaatiotuella korjata, mutta onko se vähän luovuttamista ja oikean syyn korjaamatta jättämistä?
No.. vähän tuumin että juoksulenkit tehdään pronaatiotuella (ei viitsi ehdoin tahdoin saada jalkoja kipeäksi), mutta kävelylenkit ilman pronaatiotukea ja asentoa korjaten. (paino enemmän jalan ulkosyrjälle) Samaten pitäisi ruveta tekemään jotain varpaiden yms. vahvistusliikkeitä.. ainakin jotain varpaiden käpristystä tms. Täytyykin googlettaa jotain ohjetta.
Teen tässä vielä illanmittaan sen normi kotipunttissatsin. 3*10 sarjat kp pystypunnerrus, tanko pystypunnerrus ja hauiskääntö myötäotteella. Ehkä vähän grippereitä ja muutama leuanveto + sen 100 reps keskivartaloreenin vois tehdä myös.

kävely,
ryhti
lauantai 1. elokuuta 2009
ainakin fillarilenkki..
Jaa..a. aamulla yritin tuumailla laiskottelisinko vaiko lähtisinkö lenkille. Olo oli tasaisen vetämätön joten se ei ainakaan kertonut mitä tehdä..:)
Musta tuntuu että mulla on ollut tällainen tasaisen vetelä olo jo ainakin puoli vuotta. Työt ovat vieneet mehuja vähän turhan paljon. Ei auta muu kuin yrittää ottaa rennosti.
No. Niin tai näin. Käytin fillarin huollossa ja teki mieli käydä kokeilemassa sitä joten päätin tehdä normaalin 20 + 20 fillarilenkin. Matka lähti vähän takkuisasti liikenteeseen kun tuntui jotenkin raskaalta vaikka ajelin normaalivaihteilla, mutta en ollut varma vaihtoiko fillarihuoltaja kovemmat välitykset (vaihdatin uudet ketjut & rattaat) vai pitikö se saman pakan. (oli puhetta kovemmista välityksistä, mutta sain käsityksen että hänellä ei olisi ollut ko. rataspakkaa tähän pyörään tai jotain..)
Ylämäet matkalla tuntui kovin raskailta normivaihteilla (jouduin tiputtamaan joissan pykälää/kahta pienemmälle) ja menoaika oli jotain 45-47 minuuttia ja tulo 45 joten kyllä tuohon taisi tulla uudet välitykset. (ihan hyvä niin tulee vähän vaihtelua) Täytyy käydä heittämässä sykemittari testattavaksi jotta saisi senkin kuntoon. Veikkaan että sykkeet oli nyt vähän normilenkkiä korkeammat.

torstai 30. heinäkuuta 2009
lepoa vaiko kevennettyä harjoittelua.. kas siinä pulma.
Periaatteessa koen että voisin ihan hyvin alkaa reenailemaan jo, mutta toisaalta olen reenannut nyt n. 2 kk aika intensiivisesti joten vähän pidempikin kuin 1-2 pv:n tauko saattaisi tehdä vain hyvää. Ajatuksena oli että lepäisi 1-2 pv sen yli kun kokee että voisi jo reenailla.
Sitä kuitenkin tuumasin että kumpi on parempi. Esim. totaalilepo 2-3 pv vai 5-7 pv:n lepo/kevennetty harjoittelu. Tyyliin siten että esim. kevyempiä harkkoja 1-2 pv jonka jälkeen "totaalilepoa" paripäivää ja sitten taas kevennettyä harjoittelua 1-2pv.
Maalaisjärjellä voisin ajatella että molempi parempi. Luulen että lyhyitä totaalitaukoja on hyvä pitää silloin tällöin. Jos pitää pidemmän tauon niin silloin voi tehdä kevennettyä harjoittelua.
Itse tein tänään aamujumpan ja katsotaan kävisikö jonkinlaisella iltakävelyllä. Taidan kuitenkin jatkaa "lepoa" vielä päivän pari. Onhan tämäkin ihan mukavaa..:) Reenaaminen ei kuitenkaan ole sitten pulma kunhan vain sen taas aloitan ja teen sitä sitten melkein joka päivä. Se tuntuu sopivan mulle.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
edelleen pääsääntöisesti laiskottelua..
Eilen kaikki lähti aamusta asti menemään ihan päin honkia ja päivä oli ihan ...stä. Onneksi illalla olin jo vähän paremmalla tuulella. Ihan hyvällä omallatunnolla kyllä sitten laiskottelin ja tein muita paheita.
Tuumin että pidän nyt ainakin muutaman päivän tauon. Äsken tein kuitenkin pari sarjaa pystypunnerrusta käsipainoilla sekä tangolla 2*10 + hauiskäännöt tangolla myötäotteella 2*10 + 2*10 maastaveto tangolla + pari leukaa. Nyt teen ehkä 5-10 minsaa vielä cross trainerilla ja yritän mennä aikaisin nukkumaan.
Olen saanut unirytmin nyt ihan sekaisin kun aloittelin taas töitä. Ehkä se paluu arkeen taas tästä pikkuhiljaa onnistuu. Huomenna teen ehkä jotain kevyttä liikuntaa ja sitten jos olo tuntuu levänneeltä niin ylihuomenna taas paremmin reenien pariin.

maanantai 27. heinäkuuta 2009
vähän jumppaa ja lepoa lepoa..
Tuumin eilen että muutama lepopäiväkin voisi olla paikallaan. Aamulla tein vain aamujumpan ja tämän päivän liikunnat on jääneet lähinnä sosialisoimisen yhteydessä tapahtuneeseen hengailuun. En jaksa tehdä nyt mitään iltatsydeemejäkään. Katsotaan pitäisikö huomennakin vain relaa vai tekisikö sitä jo jotain..
Aloittelin taas duuneja joten siinäkin mielessä ihan fiksua ottaa vähän rennommin. Eilen innostuin kovasti siitä pyöräilytapahtumasta ja edelleenkin sinne mielelläni menisin, mutta saattaa olla että kalenterini on sen verran kiireinen että täytyy tyytyä syyskuun hölkkätapahtumaan.
Sitä kyllä tuumin että voisin harkita sulkapallon pelaamista aika-ajoin. Siinä tulisi kimmoisuutta ja sopisi tähän reeniohjelmaan nyt peruskuntoa nostaessa oikein hyvin..
Nyt alan pikkuhiljaa valmistautumaan yöpuulle. Jonkun proteiinipitoisen hässäkän ajattelin vielä nauttia, jotta elimistöllä riittää raaka-ainetta. Jotenkin muistelen että proteiineja on hyvä nauttia iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Hiilihydraatteja ei niinkään, koska ne haittaavat yöunta ja tuskin elimistöllä hillitöntä hiilihydraattitarvetta yöllä muutenkaan on.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
hm.. olisikohan lassen hölkkä ok..
Nettailin tuossa noita juoksutapahtumia. Tuo Lassen hölkkä 20.9. http://www.myrskylanmyrsky.fi/?cat=8 saattaisi olla mulle sopiva. Sieltä löytyy 10 km matka ja todennäköisesti se on aika leppoisalla alustalla.
Kymppiä pidempää en viitsi edes yrittää (haluan tehdä rennon ja kevyen juoksun), mutta jos tuo kivasti menee niin ensi kesälle vois sitten laittaa tavoitteeksi puolimaratonin. Hihii.. jos tuo menee kivasti (mulle riittää että sen juoksen, mutta menisin mieluusti alle 1h) niin paukuttelen henkseleitä todennäköisesti koko alkutalven..:)
Nettailin äsken vähän mahdollisia loikkaharjoituksia. Täytyy vähän tuumia miten niitä ymppäilisi esim. lenkkien sekaan..
EDIT: hittolainen kun tässä innostuu nettaillessa. Lueskelin pyöräilyblogeja ja aloin tuumimaan että pitäisikö miettiä jotain pyöräilytapahtumaakin. 16.8. olisi 20 km pyöräily.. Se voisi olla nykykunnolle sellainen matka jonka voisi jaksaa polkea aika täysillä.. http://www.ccpicaro.net/index.php?option=com_content&view=article&id=9&Itemid=10

Tilaa:
Kommentit (Atom)